Vakavan koronataudin riskiryhmät

Päivitetty 21.11.2023 yhdistetty taustasairaudet yhdeksi ryhmäksi

Ikä on merkittävin vakavan koronavirustaudin riskitekijä. Vakavan koronataudin riski nousee merkittävästi 70. ikävuoden jälkeen, vaikka henkilöllä ei olisi mitään taustasairauksiakaan.

Tietyt taustasairaudet suurentavat riskiä saada vakava koronavirustauti eli joutua sairaala- ja tehohoitoon tai menehtyä tautiin.

THL tuotti vuoden 2021 alussa asiantuntija-arvion niistä sairauksista ja tiloista, jotka voivat altistaa vakavalle koronataudille. THL on päivittänyt arviota saadun tutkimustiedon perusteella. 

Osa alla luetelluista sairauksista ja tiloista on sellaisia, että henkilö luetaan voimakkaasti immuunipuutteiseksi. 
Katso tarkemmin: Voimakkaasti immuunipuutteisten koronarokotukset

Olemme myös laatineet erillisen listauksen sairauksista ja tiloista, jotka saattavat altistaa 6 kuukauden – 11 vuoden ikäisen lapsen vakavalle koronavirustaudille.
6 kuukauden – 11 vuoden ikäisten lasten koronarokotukset

Sairaudet ja tilat, joiden arvioidaan voivan altistaa 12 vuotta täyttäneet vakavalle koronavirustaudille

Elinsiirto tai kantasolusiirto

Ryhmään kuuluvat henkilöt

  • joille on tehty elinsiirto tai jotka odottavat elinsiirtoa
  • jotka ovat saaneet kantasolusiirron enintään kolme vuotta sitten
  • joilla kantasolusiirto on tehty jo aiemmin ja joilla immunosuppressiivinen käänteishyljinnän estolääkitys jatkuu.

Vastustuskykyä heikentävä syöpätauti tai tai muu aktiivisessa hoidossa tai seurannassa oleva syöpä 

Ryhmään kuuluvat ne henkilöt, joilla on voimakkaasti immuunijärjestelmän toimintaa heikentävä syöpä. Näitä ovat esimerkiksi osa leukemioista ja lymfoomista. Ryhmään kuuluvat myös ne, joiden syöpää hoidetaan tavalla, joka heikentää voimakkaasti immuunipuolustusta, eli

  • solunsalpaajahoitoa vuoden sisällä saaneet henkilöt
  • leukemian tai lymfooman monoklonaalista vasta-ainehoitoa edellisen kahden vuoden aikana saaneet henkilöt
  • CAR-T-soluhoidon saaneet.

Ryhmään kuuluvat myös muut syöpää sairastavat, joilla syöpä on aktiivisessa hoidossa tai seurannassa.

Rokotushetkellä tulisi 

  • veren verihiutaleiden eli trombosyyttien määrän olla yli 40 x 109/l  
  • veren neutrofiilien määrän yli 0,5 x 109/l. 

Jos neutrofiilejä ei ole mitattu, niin veren leukosyyttien määrän tulisi olla yli 1,0 x 109/l

Vaikea tai keskivaikea puolustusjärjestelmän häiriö 

Ryhmään kuuluvat henkilöt, 

  • joilla on vaikea tai keskivaikea perinnöllinen immuunivajavuus, esimerkiksi vaihteleva immuunipuutos (CVID), rusto-hiushypoplasia tai DiGeorgen oireyhtymä.
  • joilta on poistettu perna tai on pernan vajaatoiminta.
  • jotka ovat HIV-positiivisia ja joilla CD4-auttajasolutaso on alle 0,350 x 10E9 solua /l.
  • joilla on aplastinen anemia luuytimen vajaatoiminnan vuoksi. Tällöin veren neutrofiilimäärä on yleensä alle 0,5 x 10E9 solua /l.
  • henkilöt, joiden harvinaissairaudet vaikuttavat immuunipuolustukseen. Tässä riskiryhmässä sairaus itsessään aiheuttaa poikkeavan immuunipuolustuksen. 

Ryhmään ei lasketa lievempiä, väestössä yleisiä poikkeavuuksia, kuten IgA-vaje tai -puutos, mannoosia sitovan lektiinin puutos tai komplementtitekijä C4:n osittainen vaje. 

Immuunipuolustusta heikentävä lääkehoito autoimmuunisairauteen

Ryhmään kuuluvat muun muassa selkärankareuma, nivelreuma, niveltulehdukset, haavainen paksusuolentulehdus, Crohnin tauti ja psoriaasi, jos kyseiseen sairauteen liittyy hoitona esimerkiksi:

  • suun kautta tablettina otettu kortisonihoito (prednisoloni vähintään 20 mg/vrk yli 2 viikkoa)
  • solunsalpaajahoito (myös atsatiopriini ja metotreksaatti)
  • biologinen lääkehoito, joka heikentää puolustuskykyä, kuten TNF-alfasalpaaja
  • JAK-estäjälääkitys

Lisätietoa lääkehoidoista, jotka voivat heikentää vastustuskykyä

Vaikea krooninen munuaissairaus 

Ryhmään kuuluvat muun muassa henkilöt, joilla on

  • dialyysihoitoa vaativa munuaissairaus
  • munuaiskerässairaus
  • verenpainetautiin tai diabetekseen liittyvä munuaisvaurio
  • tai muu pitkäaikainen munuaisten vajaatoiminta. 

Vaikea krooninen keuhkosairaus, jatkuvaa lääkitystä vaativa astma  

Ryhmään kuuluvat muun muassa pitkäaikainen keuhkoahtaumatauti, keuhkolaajentuma, keuhkoputkien laajentuma, pitkäaikainen keuhkoputkitulehdus, silikoosi, asbestoosi ja kystinen fibroosi. 

Ryhmään kuuluvat myös astmaatikot, jotka käyttävät astmaansa jatkuvaa lääkitystä tai jotka ovat käyttäneet astmaan viimeisen vuoden aikana kortikosteroidilääkitystä suun kautta tablettina. 

Lisäksi ryhmään kuuluvat henkilöt, joilla on selvästi heikentynyt keuhkokapasiteetti (esimerkiksi toinen keuhko puuttuu). 

Hengitystä haittaava neurologinen sairaus tai tila

Ryhmään kuuluvat muun muassa seuraavat taudit ja tilat silloin, kun ne haittaavat hengitystä tai kun hengitys voi merkittävästi vaikeutua infektion takia: aivoinfarktin tai aivoverenvuodon jälkitila, hengityshalvaus, polion jälkitila, Parkinsonin tauti, MS-tauti eli pesäkekovettumatauti, hermo-lihasliitosten ja lihasten sairaudet sekä CP-oireyhtymä ja hengitystä haittaavat muut halvausoireyhtymät.

Epilepsia

Ryhmään kuuluvat kaikki epilepsiaa sairastavat. Epilepsia voi pahentua vakavan koronataudin takia.

Downin oireyhtymä

Ryhmään kuuluvat 12 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat, joilla on Downin oireyhtymä. 

Tyypin 1 diabetes tai lisämunuaisten vajaatoiminta, lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes 

Ryhmään kuuluvat insuliinihoitoinen tyypin 1 diabetes ja lisämunuaisten vajaatoiminta. 

Ryhmään kuuluu myös lääkehoitoa vaativa tyypin 2 diabetes. Korkean verensokerin tiedetään lisäävän infektioherkkyyttä. Tyypin 2 diabetes on usein yhteydessä lihavuuteen, joka myös lisää vakavalle koronavirustaudin riskiä.

Sydänsairaus, muun muassa sydämen vajaatoiminta (ei kuitenkaan pelkkä verenpainetauti)

Ryhmän sairauksiin kuuluvat muun muassa sydämen vajaatoiminta, keuhkosydänsairaus, keuhkoverenkierron sairaudet, sydänlihassairaudet ja sepelvaltimotauti. 

Lisäksi ryhmään kuuluvat eteisvärinä, läppäviat ja Marfanin syndrooma. 

Ryhmään eivät kuulu henkilöt, joilla on pelkkä verenpainetauti tai sydämentahdistin.

Krooninen maksasairaus

Ryhmän sairauksiin kuuluvat esimerkiksi maksan vajaatoiminta, maksafibroosi ja maksakirroosi. 

Muu krooninen aineenvaihduntasairaus

Ryhmään kuuluvat esimerkiksi krooninen alfa-antitrypsiinin puute tai hereditaarinen angioödema.

Uniapnea  

Ryhmään kuuluvat henkilöt, joilla on diagnosoitu keskivaikea tai vaikea uniapneatauti. Henkilöllä on keskivaikea uniapnea, kun hengityskatkoksia tai -vaimentumia on tunnissa yli 15. Vaikea uniapnea henkilöllä on, kun hengityskatkoksia tai -vaimentumia on tunnissa yli 30.
Uniapnea, unenaikaiset hengityskatkot (Terveyskirjasto)

Psykoosisairaus 

Ryhmään kuuluvat skitsofrenia, skitsotyyppinen häiriö ja harhaluuloisuushäiriöt riippumatta siitä, mitä lääkettä henkilö käyttää. Lisäksi ryhmään kuuluvat henkilöt, joilla on klotsapiinihoito johonkin muuhun mielenterveyshäiriöön.

Sairaalloinen lihavuus

Ryhmään kuuluvat 16 vuotta täyttäneet henkilöt, joiden painoindeksi (BMI) on 40 tai sitä suurempi ja 12–15-vuotiaat, joiden ISO-BMI on 35 tai sitä suurempi. 
Lasten painoindeksin ISO-BMI laskuri (Terveyskirjasto)

Raskaus

Ryhmään kuuluvat kaikki raskaana olevat. 
Lue lisää: Raskaana olevien ja imettävien koronarokotukset

Lääkärin arvioima muu vakavalle koronataudille altistava sairaus tai tila

Hoitavan lääkärin arvion mukaan myös jokin muu tila tai sairaus voidaan katsoa vakavalle koronataudille altistavaksi. Tällaisia voivat olla esimerkiksi pitkäaikainen liikkumattomuus tai huono ravitsemustila, jotka heikentävät elimistön toimintakykyä.

Kirjallisuutta

Cariou B, Hadjadj S, Wargny, ym. Phenotypic characteristics and prognosis of inpatients with COVID-19 and diabetes: the CORONADO study. Diabetologia 2020. 

Clift AK, Coupland CAC, Keogh RH, ym. COVID-19 Mortality Risk in Down Syndrome: Results From a Cohort Study Of 8 Million Adults. Ann Intern Med . 2020.

Goodall JW, Reed TAN, Ardissino M, ym. Risk factors for severe disease in patients admitted with COVID-19 to a hospital in London, England: a retrospective cohort study. Epidemiol Infect. 2020.

Gianfrancesco M, Hyrich KL, Al-Adely S, ym. Characteristics associated with hospitalisation for COVID-19 in people with rheumatic disease: data from the COVID-19 Global Rheumatology Alliance physician-reported registry. 

Marchand G, Patil AS, Masoud AT, et al. Systematic Review and Meta-Analysis of COVID Maternal and Neonatal Clinical Features and Pregnancy Outcomes to June 3rd 2021 

Petrilli CM, Jones SA, Yang J,ym.  Factors associated with hospital admission and critical illness among 5279 people with coronavirus disease 2019 in New York City: prospective cohort study. BMJ. 2020.

Reilev M, Kristensen KB, Pottegård A, ym. Characteristics and predictors of hospitalization and death in the first 11 122 cases with a positive RT-PCR test for SARS-CoV-2 in Denmark: a nationwide cohort

Williamson EJ, Walker AJ, Bhaskaran K,ym.  Factors associated with COVID-19-related death using OpenSAFELY. Nature. 2020.