Tärkein sijoitus kampanja
Tärkeissä töissä-logo

Julkinen työ on Suomen tärkein sijoitus

Tuoreen kyselyn mukaan suurin osa kansasta katsoo, että julkiset palvelut ovat olennaisia toimivan arjen kannalta. Kunta- ja hyvinvointialan työmarkkinaosapuolet aloittavat 2.4.2024 Tärkein sijoitus -yhteiskampanjan julkisen työn arvostuksen ja riittävän rahoituksen puolesta.

Kunta- ja hyvinvointialan työmarkkinaosapuolet kampanjoivat kehysriihen alla yhdessä julkisen työn merkityksen ja arvostuksen puolesta. Järjestöjen mukaan julkinen työ on Suomen tärkein sijoitus, koska sen tuottamat palvelut kannattelevat Suomea kaikkina aikoina.

– Julkinen työ mahdollistaa toimivan arjen, sanovat KT ja kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöt JAU, JUKO ja Sote ry.

Turvallinen yhteiskunta ja tehokkaat julkiset palvelut takaavat kansalaisille toimivan arjen. Peruspalvelut antavat koulutuksen, osaamisen ja infrastruktuurin myös yritysten käyttöön. Julkinen ala huolehtii myös heikoimmista, siksi laadukkaat ja yhdenvertaiset palvelut täytyy taata kaikkialla Suomessa. Järjestöjen mukaan valtion vastuulla on varmistaa riittävä perusrahoitus ja toimintaedellytykset, jotta kunnat ja hyvinvointialueet kykenevät onnistuneesti suoriutumaan lakisääteisistä tehtävistään ja velvoitteistaan.

Tärkein sijoitus -kampanja alkaa pääsiäisen jälkeen 2.4. ja näkyy Tärkeissä töissä -sosiaalisen median kanavilla sekä järjestöjen omilla kanavilla. Tärkeissä töissä on KT:n ja pääsopijajärjestöjen yhteisen työelämän kehittämisen kokonaisuus. Kampanja on jatkoa toukokuussa 2023 startanneelle Tärkein sijoitus -yhteiskampanjalle.

Lataa täältä 2024 Tärkein sijoitus -kampanjakuvat

Otsikkolinkin takaa löydät Tärkein sijoitus -kampanjakuvat, jotka on tehty tuoreen kyselytutkimuksen tuloksista. Kampanjaan on tehty runsaasti sitaattikuvia tutkimuksen avovastauksista ja niissä suomalaiset kertovat itselleen tärkeästä julkisesta palvelusta tai hetkestä palvelun parissa.

 Kaikki kuvat löytyvät omista kansioistaan: 

  • Someneliöt suomeksi ja ruotsiksi
  • Somevideoita suomeksi ja ruotsiksi
  • Vaakakuvia suomeksi ja ruotsi (sopivat esimerkiksi verkkosivujen uutiseen)
  • PowerPoint-esityskoossa olevia kuvia suomeksi

Tärkein sijoitus -kampanja näkyy Tärkeissä töissä sekä KT:n ja pääsopijajärjestöjen somekanavilla. Materiaalia voivat hyödyntää myös kunnat ja hyvinvointialueet sekä ammattijärjestöt omassa viestinnässään.

Muistathan merkitä julkaisuihin mukaan Tärkeissä töissä -tilin (X:ssä, LInkedInissä, Facebookissa ja Instagramissa @tarkeissatoissa). Aihetunniste kampanjalle on #TärkeinSijoitus #ViktigasteInvesteringen

Jos sinulla on ongelmia kuvien tai videoiden lataamisessa tai haluat kysyä jotain kampanjasta, olethan yhteydessä Henna Honkaloon, puh. +358 50 479 6618, etunimi.sukunimi@kt.fi.

Tärkein sijoitus -kampanja 2024 kuvakooste

Lataa tästä 2023 Tärkein sijoitus -kampanjan somekuvat ja juliste

Täältä löydät kevään 2023 kampanjan materiaalit, joita voi käyttää edelleen myös 2024 kampanjassa. Kampanjaan on tehty erilaisia somekuvaa kahdessa eri koossa suomeksi ja ruotsiksi (someneliö ja suorakaide Facebookin ja Instagramin tarinoihin). Kampanjaan on myös suunniteltu printattava juliste sekä isot, painolaatuiset vaakakuvat esimerkiksi printtijulkaisuja varten. Tärkein sijoitus -kampanja näkyy Tärkeissä töissä sekä KT:n ja pääsopijajärjestöjen somekanavilla. Materiaalia voivat hyödyntää myös kunnat ja hyvinvointialueet sekä ammattijärjestöt omassa viestinnässään.

Muistathan merkitä julkaisuihin mukaan Tärkeissä töissä -tilin (X:ssä, LInkedInissä, Facebookissa ja Instagramissa @tarkeissatoissa). Aihetunniste kampanjalle on #TärkeinSijoitus #ViktigasteInvesteringen

Julisteen ja painolaatuiset vaakakuvat voit ladata sivun alareunasta.  

somekuvat tärkein sijoitus

 Lataa someneliöt

somekuvat tärkein sijoitus

Lataa FB ja Instagram Story kuvat

Lataa painolaatuiset vaakakuvat 

Lataa tärkein sijoitus juliste

Lataa juliste

some neliökuvat ruotsiksi

Lataa sve someneliöt

Lataa sve storykuvat

Lataa sve juliste

Kampanjassa mukana

  • Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
  • Ammattiliitto Jyty
  • Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn liitot kunnissa ja hyvinvointialueilla
    • Agronomiliitto | Akavan Erityisalat | Akavan sairaanhoitajat ja Taja | Akavan Yleinen Ryhmä | AKI-liitot | Diakoniatyöntekijöiden Liitto DTL | DIFF Ingenjörerna i Finland | Insinööriliitto | Juristiliitto | Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT | KTK Tekniikan Asiantuntijat | Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimu | Opetusalan Ammattijärjestö OAJ | Professoriliitto | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia | Suomen Ekonomit | Suomen Eläinlääkäriliitto | Suomen Farmasialiitto | Suomen Fysioterapeutit | Suomen Hammaslääkäriliitto | Suomen Lääkäriliitto | Suomen Psykologiliitto | Suomen Puheterapeuttiliitto | Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL | Suomen Toimintaterapeuttiliitto | Suomen Työterveyshoitajaliitto | Tekniikan akateemiset TEK | Tieteentekijät |  Tradenomiliitto TRAL | Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut
  • Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
  • Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy
  • Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer 
     

Lisää näkökulmia julkisen työn arvo -keskusteluun

Kunnissa ja hyvinvointialueilla tehtävän työn merkitystä ja arvoa kannattaa tuoda esille, jotta työ esimerkiksi päiväkodeissa, lastensuojelussa tai kouluissa ei näyttäytyisi vain kulueränä. Lue KT- lehdestä johtavan työelämän kehittämisen asiantuntijan Niilo Hakosen haastattelu aiheeseen liittyen.  

Raportti julkisen työn merkityksestä ja arvosta

KT:n ja pääsopijajärjestöjen raportti Julkisen työn merkitys ja arvo muistuttaa, että koko hyvinvointivaltiomme perustana on hyvin tehty työ kunta- ja hyvinvointialueilla. Raportin tiedot perustuvat kunta-alan työelämätutkimuksiin ja työn murroksen seurannan 2021 tuloksiin. 

Lisätiedot kampanjasta

Henna Honkalo, viestinnän asiantuntija, puh. +358 50 479 6618, etunimi.sukunimi@kt.fi