Siirry pääsisältöön

Euroopan elpymissuunnitelma

Johdanto

Suurin koskaan rahoitettu elvytyspaketti

EU:n pitkän aikavälin talousarvio ja NextGenerationEU, joka on elpymisen vauhdittamiseen tarkoitettu väliaikainen rahoitusväline, muodostavat yhdessä suurimman Euroopassa koskaan rahoitetun elvytyspaketin. Covid-19-pandemian jälkeisen Euroopan jälleenrakentamiseen käytetään nykyhinnoin laskettuna* yhteensä 2,018 biljoonaa euroa. Sen tuloksena on vihreämpi, digitaalisempi ja selviytymiskykyisempi Eurooppa.

Rahoituksella vastataan Euroopan tärkeimpiin haasteisiin ja tuetaan heikoimmassa asemassa olevia. Venäjän hyökättyä Ukrainaan EU:n talousarviosta rahoitettiin myös hätäapua ja tukitoimia sekä Ukrainassa että EU-maissa sodan inhimillisten kärsimysten lievittämiseksi.

* 1,8 biljoonaa euroa vuoden 2018 hintoina.

Tietoa monivuotisesta rahoituskehyksestä 2021–2027 ja NextGenerationEU-välineestä

Paketin pääkohdat

Yli 50 prosenttia pitkän aikavälin talousarviosta ja NextGenerationEU:sta osoitetaan nykyaikaistamistoimiin esimerkiksi seuraavin keinoin:

microscope

edistetään tutkimusta ja innovointia Horisontti Eurooppa -ohjelman avulla

investment icon

tuetaan oikeudenmukaista vihreää ja digitaalista siirtymää oikeudenmukaisen siirtymän rahaston ja Digitaalinen Eurooppa -ohjelman kautta

vaccine

tuetaan varautumista, elvyttämistä ja palautumista elpymis- ja palautumistukivälineen, rescEU-välineen ja terveysalan uuden EU4Health-ohjelman kautta

Lisäksi paketissa kiinnitetään huomiota seuraaviin:

farm icon

uudistetaan perinteisiä politiikkoja, kuten koheesiopolitiikkaa ja EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa, jotta niiden vaikutus unionin prioriteetteihin olisi mahdollisimman suuri

globe icon

ilmastonmuutoksen torjuntaan, johon käytetään 30 % EU:n talousarviovaroista eli enemmän kuin koskaan ennen

2 womens icon

edistetään luonnon monimuotoisuuden suojelua ja sukupuolten tasa-arvoa.

Monivuotisen rahoituskehyksen 2021–2027 ja NextGenerationEU:n kokonaismäärärahat otsakkeittain

Nimike Monivuotinen rahoituskehys NextGenerationEU
1. Sisämarkkinat, innovointi ja digitaalitalous 149,5 mrd. € 11,5 mrd. €
2. Koheesio, palautumiskyky ja arvot 426,7 mrd. € 776,5 mrd. €
3. Luonnonvarat ja ympäristö 401 mrd. € 18,9 mrd. €
4. Muuttoliike ja rajaturvallisuus 25,7 mrd. € -
5. Turvallisuus ja puolustus 14,9 mrd. € -
6. Naapurialueet ja muu maailma 110,6 mrd. € -
7. EU:n yleinen hallinto 82,5 mrd. € -
Monivuotinen rahoituskehys yhteensä: 1 210,9 mrd. € 806,9 mrd. €

Luvut euroina (laskettuna nykyhinnoin). Lähde: Euroopan komissio

NextGenerationEU:n keskeinen osa on elpymis- ja palautumistukiväline, joka tarjoaa avustuksia ja lainoja uudistusten ja investointien tukemiseen EU-maissa. Tukivälineen kokonaisarvo on 723,8 miljardia euroa. Rahoituksen saaminen elpymis- ja palautumistukivälineestä edellyttää EU-mailta elpymis- ja palautumissuunnitelmia, joissa eritellään rahoituksen käyttötarkoitukset. EU-maiden on myös saavutettava määrätyt väli- ja päätavoitteet, ja varat maksetaan vasta, kun komissio katsoo, että nämä tavoitteet on saavutettu.

Tietoa EU-maiden suunnitelmista ja suoritetuista maksuista on elpymisen ja palautumisen tulostaulussa.

Loput NextGenerationEU-rahoituksesta annetaan EU-maille eri EU-ohjelmista: REACT-EU (koheesiota ja Euroopan alueita tukeva elpymisapu), Horisontti Eurooppa, InvestEU, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto ja oikeudenmukaisen siirtymän rahasto (JTF).

Venäjän hyökättyä Ukrainaan EU-maat voivat käyttää osan näistä varoista alueelleen saapuvien pakolaisten auttamiseen.

NextGenerationEU:n määrärahojen jakautuminen

Elpymis- ja palautumistukiväline

723,8 mrd. €

Lainojen osuus kokonaismäärästä 385,8 mrd. €
Avustusten osuus 338 mrd. €

 

Ohjelma

Rahoitus
ReactEU 50,6 mrd. €
Horisontti Eurooppa 5,4 mrd. €
InvestEU 6,1 mrd. €
Maaseudun kehittäminen 8,1 mrd. €
Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto (JTF) 10,9 mrd. €
RescEU 2 mrd. €
YHTEENSÄ 806,9 mrd. €

Luvut euroina (laskettuna nykyhinnoin). Lähde: Euroopan komissio

Osuudet maittain

EU:n talousarviossa ei ole koskaan kyse pelkästään antamisesta ja ottamisesta. Kaikki EU-maat hyötyvät pääsystä EU:n sisämarkkinoille ja mahdollisuudesta vastata yhteisiin haasteisiin yhdessä. EU-rahoitusta – esimerkiksi koheesiorahastoista ja Horisontti Eurooppa -ohjelmasta – annetaan kaikkialle EU:ssa.

Joillakin toimintalohkoilla EU-maat saavat ennalta määrättyjä määrärahoja.

EU:n monivuotisen rahoituskehyksen ja NextGenerationEU:n rahoittaminen

Lainanotto elpymisen rahoittamiseksi

Euroopan komissio rahoittaa NextGenerationEU-elpymisvälineen ottamalla lainaa markkinoilta Euroopan unionin puolesta. Se saa lainaa edullisemmin ehdoin kuin useimmat jäsenmaat ja jakaa lainaamansa varat edelleen.

Jo ennen NextGenerationEU:ta Euroopan komissio laski liikkeeseen joukkolainoja rahoittaakseen esimerkiksi lainoja, joita myönnetään EU-maille ja EU:n ulkopuolisille maille. Esimerkiksi SURE-ohjelmaa varten komissio ottaa lainaa jopa 100 miljardia euroa. Lainan tarkoituksena on työpaikkojen säilyttäminen.

EU:lla on monipuolinen varainhankintastrategia, jonka avulla se aikoo hankkia nykyhinnoin laskettuna noin 800 miljardin euron rahoituksen NextGenerationEU:ta varten vuoteen 2026 mennessä.

EU lainanottajana

Uusia tulolähteitä lainojen takaisin maksamisen tueksi

Euroopan parlamentti, EU:n neuvosto ja komissio sopivat joulukuussa 2021 yhteistyöstä, jolla pyritään luomaan uusia omia varoja NextGenerationEU-lainojen takaisinmaksua varten.

Komissio ehdottikin joulukuussa 2021 kolmea uutta tulolähdettä EU:n talousarvioon. Niillä tuettaisiin myös sosiaalisen ilmastorahaston rahoitusta. Tällä rahastolla pyritään varmistamaan, että siirtyminen kohti vähähiilistä taloutta tapahtuu kaikkien kannalta tasapuolisesti.

Komissio sai 20.6.2023 valmiiksi ehdotuksensa uusista omista varoista. Lopulliseen pakettiin sisältyy ehdotus yritysten voittoihin perustuvista väliaikaisista tilastopohjaisista omista varoista. EU:ssa päästiin aiemmin poliittiseen yksimielisyyteen nk. 55-valmiuspaketista, jolla pyritään osaltaan varmistamaan, että EU:n politiikoilla edistetään ilmastoneutraaliuden saavuttamista. Sen perusteella komissio mukautti päästökauppajärjestelmään ja hiilirajamekanismiin perustuvia omia varoja koskevia ehdotuksia, jotka oli tehty joulukuussa 2021.

Emissions trading

Päästökauppajärjestelmään perustuvat omat varat

Carbon border adjustment mechanism

Hiilirajamekanismiin perustuvat omat varat

reallocated profits

Yritysten voittoihin perustuvat väliaikaiset tilastopohjaiset omat varat

Lisäksi säilytetään omat varat, jotka perustuvat EU:n jäsenmaille uudelleen kohdennettavaan osuuteen monikansallisten yritysten jäännösvoitoista (OECD:n/G20-maiden tekemä sopimus verotusoikeuden osittaisesta uudellenkohdentamisesta, ns. ensimmäinen pilari). Komissio tekee työtä Euroopan parlamentin sekä neuvostossa kokoontuvien EU-maiden kanssa, jotta uudet tulolähteet saataisiin hyväksyttyä nopeasti.

EU:n talousarvion 2021–2027 tulolähteet

EU:n uudet omat varat

Tuensaajat

EU:n talousarvio hyödyttää kaikkia. Meneillään olevat ja tulevat ehdotuspyynnöt, rahoitusohjelmat ja -menettelyt löytyvät verkosta, jossa voi myös hakea rahoitusta.

Euroopan komission hankinnat ja tarjouskilpailut sekä muut julkiset hankinnat

Tausta

Komissio esitteli ehdotuksensa EU:n seuraavaksi monivuotiseksi rahoituskehykseksi 2.5.2018.

Komissio ehdotti 27.5.2020 koronaviruskriisin johdosta väliaikaista NextGenerationEU-elpymisvälinettä sekä kohdennettuja lisäyksiä EU:n vuosien 2021–2027 rahoituskehykseen.

EU:n valtion- ja hallitusten päämiehet pääsivät alle kahdessa kuukaudessa poliittiseen sopimukseen paketista 21.7.2020.

Lopullinen hyväksyntä neuvostossa tapahtui 17.12.2020.

Neuvotteluprosessi

Asiakirjat

11. HELMIKUUTA 2021
Adopted MFF legal acts
17. JOULUKUUTA 2020
EU budget - European Commission welcomes the adoption of the EU's long-term budget for 2021-2027
22. JOULUKUUTA 2020
Questions and answers on the adoption of the EU's long-term budget for 2021-2027
11. MARRASKUUTA 2020
EU’s next long-term budget & NextgenerationEU - Key facts and figures
  • Deutsch
    (605.33 KB - PDF)
    Lataa
  • français
    (588.43 KB - PDF)
    Lataa
11. MARRASKUUTA 2020
Questions and Answers on the agreement on the €1.8 trillion package to help build greener, more digital and more resilient Europe
10. MARRASKUUTA 2020
EU:n talousarvio: Euroopan komissio on tyytyväinen sopimukseen 1,8 biljoonan euron paketista, jolla tuetaan vihreämmän, digitaalisemman ja kestävämmän Euroopan rakentamista
  • български
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • español
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • čeština
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • dansk
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • Deutsch
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • eesti
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • ελληνικά
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • English
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • français
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • hrvatski
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • italiano
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • latviešu
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • lietuvių
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • magyar
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • Malti
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • Nederlands
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • polski
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • română
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • slovenčina
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • slovenščina
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • svenska
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
27. TOUKOKUUTA 2020
Euroopan h-hetki: korjaamalla ja kehittämällä parempaa seuraavalle sukupolvelle
  • български
    (130.13 KB - HTML)
    Lataa
  • español
    (198.88 KB - HTML)
    Lataa
  • čeština
    (193.71 KB - HTML)
    Lataa
  • dansk
    (192.25 KB - HTML)
    Lataa
  • Deutsch
    (202.37 KB - HTML)
    Lataa
  • eesti
    (187.53 KB - HTML)
    Lataa
  • ελληνικά
    (251.55 KB - HTML)
    Lataa
  • English
    (186.04 KB - HTML)
    Lataa
  • français
    (203.22 KB - HTML)
    Lataa
  • hrvatski
    (187.76 KB - HTML)
    Lataa
  • italiano
    (196.7 KB - HTML)
    Lataa
  • latviešu
    (193.32 KB - HTML)
    Lataa
  • lietuvių
    (193.19 KB - HTML)
    Lataa
  • magyar
    (202.4 KB - HTML)
    Lataa
  • Malti
    (194.68 KB - HTML)
    Lataa
  • Nederlands
    (195.79 KB - HTML)
    Lataa
  • polski
    (199.4 KB - HTML)
    Lataa
  • português
    (197.76 KB - HTML)
    Lataa
  • română
    (200.08 KB - HTML)
    Lataa
  • slovenčina
    (195.02 KB - HTML)
    Lataa
  • slovenščina
    (188.28 KB - HTML)
    Lataa
  • svenska
    (192.6 KB - HTML)
    Lataa
27. TOUKOKUUTA 2020
EU:n talousarvio Euroopan elpymissuunnitelman moottorina
  • български
    (352.85 KB - HTML)
    Lataa
  • español
    (271.43 KB - HTML)
    Lataa
  • čeština
    (264.71 KB - HTML)
    Lataa
  • dansk
    (264.63 KB - HTML)
    Lataa
  • Deutsch
    (274.84 KB - HTML)
    Lataa
  • eesti
    (259.17 KB - HTML)
    Lataa
  • ελληνικά
    (359.9 KB - HTML)
    Lataa
  • English
    (257.84 KB - HTML)
    Lataa
  • français
    (278.35 KB - HTML)
    Lataa
  • hrvatski
    (261.24 KB - HTML)
    Lataa
  • italiano
    (268.16 KB - HTML)
    Lataa
  • latviešu
    (269.8 KB - HTML)
    Lataa
  • lietuvių
    (266.32 KB - HTML)
    Lataa
  • magyar
    (283.57 KB - HTML)
    Lataa
  • Malti
    (267.54 KB - HTML)
    Lataa
  • Nederlands
    (271.63 KB - HTML)
    Lataa
  • polski
    (271.56 KB - HTML)
    Lataa
  • português
    (274.84 KB - HTML)
    Lataa
  • română
    (278.69 KB - HTML)
    Lataa
  • slovenčina
    (267.79 KB - HTML)
    Lataa
  • slovenščina
    (256.31 KB - HTML)
    Lataa
  • svenska
    (262.73 KB - HTML)
    Lataa
27. TOUKOKUUTA 2020
Commission Staff Working Document: Identifying Europe's recovery need
27. TOUKOKUUTA 2020
Mukautettu komission työohjelma 2020
  • български
    (300.99 KB - HTML)
    Lataa
  • español
    (252.58 KB - HTML)
    Lataa
  • čeština
    (246.51 KB - HTML)
    Lataa
  • dansk
    (244.46 KB - HTML)
    Lataa
  • Deutsch
    (251.13 KB - HTML)
    Lataa
  • eesti
    (243.26 KB - HTML)
    Lataa
  • ελληνικά
    (296.6 KB - HTML)
    Lataa
  • English
    (241.49 KB - HTML)
    Lataa
  • français
    (255.95 KB - HTML)
    Lataa
  • Gaeilge
    (241.49 KB - HTML)
    Lataa
  • hrvatski
    (248.85 KB - HTML)
    Lataa
  • italiano
    (252.5 KB - HTML)
    Lataa
  • latviešu
    (249.62 KB - HTML)
    Lataa
  • lietuvių
    (250.34 KB - HTML)
    Lataa
  • magyar
    (257.22 KB - HTML)
    Lataa
  • Malti
    (251.52 KB - HTML)
    Lataa
  • Nederlands
    (250.19 KB - HTML)
    Lataa
  • polski
    (253.31 KB - HTML)
    Lataa
  • português
    (251.69 KB - HTML)
    Lataa
  • română
    (255.7 KB - HTML)
    Lataa
  • slovenčina
    (249.4 KB - HTML)
    Lataa
  • slovenščina
    (245.02 KB - HTML)
    Lataa
  • svenska
    (248.77 KB - HTML)
    Lataa
27. TOUKOKUUTA 2020
Adjusted Commission Work Programme 2020 - Annexes
27. TOUKOKUUTA 2020
MFF Legislation