Esiintyjähaku palvelukotien kulttuurivierailuihin syksyllä 2019
Lahden kaupungin kulttuuripalvelut etsivät esityksiä Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän lahtelaisiin palvelukoteihin ja hoivayksiköihin syksylle 2019. Esitykset toteutetaan viikoilla 45–51. Tarjouksia voivat jättää esim. kuorot, tanssi- ja lauluryhmät sekä soitinyhtyeet. Myös soolo- ja duoesityksistä toivotaan tarjouksia. Esityksiä voi tarjota miltä taiteenalalta tahansa. Viime syksyn tapaan myös tänä vuonna on mahdollisuus tulla esiintymään Lahden Joulukylään 14.–22.12.2019. Joulukylän esiintymiset ajoittuvat joko kello 9–12 tai 17–19 välisiin ajankohtiin. Tärkeintä näissä esityksissä on, että ohjelma on jollain lailla jouluinen.

Olemme avoimia uudenlaisillekin toimijoille, joten hae rohkeasti mukaan palvelukotitoimintaan. Huomioithan, että tilat ovat usein rajalliset eikä äänentoistoa ole, joten esiintymisten toivotaan olevan soveltuvia näihin olosuhteisiin. Kohdeyleisö kannattaa myös ottaa huomioon esiintymistarjousta jättäessä.

Joissakin tiloista on piano, mutta ei kaikista. Yritämme tehdä parhaamme, jotta esiintyjä ja palveluyksikkö löytävät toisensa ja juuri se oikea esitys löytää oikeanlaisen yleisön. Parhaimmillaan esiintymiskokemus voi olla hyvinkin antoisa kokemus sekä esiintyjälle että yleisölle.

Tarjoamme kahta erilaista esiintymispakettia.

Paketti 1
Esiintymispaketti pitää sisällään kaksi (2) erillistä palvelukotivierailua. Esitysten vähimmäiskesto on 30 min/esitys. Esityksistä maksetaan yhteensä 280 €/esiintymispaketti.

Paketti 2
Esiintymispaketti pitää sisällään kaksi (2) erillistä vierailua palveluyksiköihin sekä yhden (1) esiintymisen Lahden Joulukylässä, vähimmäiskesto on 30 min/esitys. Esityksistä maksetaan yhteensä 400€/esiintymispaketti.

Huomioithan, että tilaamme vierailukokonaisuuksia pääasiallisesti laskutuskelpoisilta toimijoilta, jotka pystyvät laskuttamaan verkkolaskuna (ei sähköpostilaskuna tai PDF-muotoisena laskuna). Erikseen neuvoteltaessa korvaus voidaan maksaa myös palkkiona. Lahden kaupungilla on käytössä ilmainen verkkolaskutuspalvelu eli ”laskuttajaportaali” toimittajille, joilla ei ole muuta mahdollisuutta toimittaa verkkolaskua.

Tarjoukset tulee jättää perjantaihin 25.10. klo 12 mennessä tällä lomakkeella.

Lisätiedot: tapahtuma- ja tuotantoassistentti Henna Keihäs henna.keihas@lahti.fi tai p. 050 383 6551  

HUOM! Jos haluat tulostaa lomakkeen itsellesi tee se ennen lähettämistä.

Täytettyäsi lomakkeen paina "Lataa" -painiketta. Kiitos!

Sign in to Google to save your progress. Learn more
Email *
Esiintyjä/organisaation nimi *
Kokoonpano (kuinka monta esiintyjää) *
Lyhyt esiintyjäkuvaus *
Yhteyshenkilön nimi *
Yhteyshenkilön puhelinnumero *
Yhteyshenkilön sähköpostiosoite *
Kumman esiintymispaketin haluaisit syksyllä 2019 toteuttaa? *
Toivomus esiintymispäivästä Joulukylässä jos valitsit esiintymispaketti 2:sen (suositeltavaa olisi, että tähän valitsisitte ainakin kaksi eri vaihtoehtoa)
Clear selection
Onko tarvetta pianolle? *
Muuta huomioitavaa?
Submit
Clear form
Never submit passwords through Google Forms.
This content is neither created nor endorsed by Google. Report Abuse - Terms of Service - Privacy Policy