Hyppää sisältöön

Kesätyöntekijät arvostavat Jatketta työnantajana

Toivotamme joka kesä tervetulleeksi ison joukon harjoittelijoita tutustumaan yrityksemme toimintaan ja työhön rakennusalalla. Kesällä 2023 konsernissamme työskenteli 53 harjoittelijaa, hieman enemmän kuin aikaisempina kesinä.

Kesätyöntekijöistämme 53 % oli työnjohto- ja toimistoharjoittelijoita ja 47 % rakennusapulaisia eli haalariharjoittelijoita. Kaksi viidestä kesätyöntekijästämme olivat tuttuja kasvoja edellisiltä kesiltä.

Jatkeella on erityisen hyvä fiilis ja meininki.

Palaute kesätyökyselystä

Järjestimme kesän päätteeksi jälleen kesätyökyselyn, jossa nuoret saivat kertoa fiiliksistään ja antaa arvionsa Jatkeesta työnantajana. Arvosanaksi kesäduunistaan asteikolla yhdestä viiteen vastaajat antoivat hienon 4,8:n keskiarvon. NPS eli suositteluindeksi puolestaan oli upeat 96 (asteikon -100 ja +100 välillä).

Iso kiitos kaikille jatkelaisille, jotka opastivat harjoittelijoita kuluneen kesän aikana ja toivottivat heidät tervetulleeksi osaksi tiimiä. Teidän panoksenne avulla rakennamme positiivista mielikuvaa rakennusalasta ja saamme tulevat alan ammattilaiset palaamaan Jatkeelle taas ensi kesänä.

Työturvallisuus, toimintatavat ja esimiestyöskentely olivat ensiluokkaisia.

Palaute kesätyökyselystä