Palkkapäivä-lakkotapahtuma kokoaa kunta-alan työntekijät Helsinkiin perjantaina 6. toukokuuta

4.5.2022 14:40

Kunta-alan lakkolaiset kokoontuvat Helsinkiin perjantaina 6. toukokuuta kello 12–15. JUKOn, JHL:n ja Jytyn Palkkapäivä-mielenilmaukseen odotetaan tuhansia jäseniä ympäri Suomen.

Kaikkiaan yli 80 000 kunta-alan palkansaajaa on JUKOn, JHL:n ja Jytyn yhteisessä lakossa kymmenessä kaupungissa ympäri Suomen. Pääkaupunkiseudulla lakossa on yli 30 000 ammattilaista.

Lakkoon osallistuvat jäsenet on kutsuttu perjantaiksi 6. toukokuuta kello 12–15 Helsinkiin Palkkapäivä-mielenilmaukseen pitämään ääntä kuntapalkkojen puolesta teemalla Osaaminen maksaa.

Marssi Kisahallilta Narinkkatorille

Mielenilmaus alkaa marssilla, johon kokoonnutaan Töölössä Kisahallin takana kello 11 alkaen. Marssi lähtee Kisahallilta kello 12 ja päätyy Narinkkatorin tapahtumaan kello 13. Mannerheimintietä etenevä kulkue pysähtyy Eduskuntatalon edessä tervehtimään kansanedustajia.

Perillä Narinkkatorilla järjestetään koko perheen tapahtuma sirkustaiteilijoineen ja musiikkiesityksineen kello 13–15. Paikalla ovat JUKOn hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen, JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine sekä Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima.

Tapahtuma Facebookissa: Palkkapäivä #2 – oikeutta kunta-alan ammattilaisille!

#neuvotellen2022 Twitterissä ja Facebookissa

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa virka- ja työehtosopimuksillaan 200 000:ta akavalaista. JUKO sopii työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja Avainta-aloilla sekä Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.

Kerromme kuntasektorin sopimusneuvotteluista kotisivullamme. Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2022 #kunta. Erityisesti nuorille suunnattu neuvottelusisältö Instagramissa @juko_ry.

Katso tästä JUKOn lakot, lakonuhat ja muut painostustoimet kunta-alalla

JUKO | Kunta-alan asiantuntijat ja esimiehet historiansa laajimman lakon kynnyksellä, lukuisat kuntapalvelut hiljenevät viikoksi eri puolilla Suomea – JUKO: ”Osaoptimointi vaarantaisi julkiset palvelut” | 2.5.2022

JUKO | Akavalaiset esittävät sovittelujärjestelmän uudistamista – JUKO, YTN ja Akava: ”Tiukemmat edellytykset lakkojen siirroille” | 3.5.2022

JUKO| Blogi: JUKOn Maria Löfgren – Kunta-alan työriita kertoo pahasta luottamuspulasta | 21.4.2022

Kunta-faktat

Sopimukset | Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTES), Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus (OVTES), Kunnallinen lääkärien virkaehtosopimus (LS), Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus (TS), Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus SOTE-sopimus

Palkankorotusten ja työehtomuutosten kustannusraami neuvotellaan yhteisessä pääneuvotteluryhmässä, muut työehdot sopimusalojen omissa neuvotteluryhmissä. JUKO tiedottaa pääneuvotteluryhmän neuvottelujen lisäksi KVTES- ja SOTE-sopimusneuvotteluista.

Neuvottelijat | puheenjohtaja Olli Luukkainen (OAJ), toiminnanjohtaja Maria Löfgren (JUKO), neuvottelujohtaja Laura Lindholm (Lääkäriliitto) ja edunvalvontajohtaja Jari Järvi (KTK Tekniikan Asiantuntijat), neuvottelupäällikkö Jouni Vattulainen (SOTE-sopimus / JUKO)

Pääsopijat | JUKO, Julkisen alan unioni JAU (JHL, Jyty), Sote (Super, Tehy, SPAL) ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Kuntasektorin sopimukset koskevat noin 425 000:ta palkansaajaa.

Miksi virka- ja työehtosopimusneuvottelut?

Palkansaajien järjestöt ja työnantajajärjestö neuvottelevat virka- ja työehtosopimuksiin useita työelämän määräyksiä, joita ei ole laissa. Neuvotteluissa sovitaan muun muassa palkankorotuksista sekä työaika- ja lomamääräyksistä.

Sopimukset määrittelevät vähimmäistason, jota paremmista ehdoista voi sopia paikallisella, tarkentavalla sopimuksella.

Virka- ja työehtosopimuksiin sisältyy laadullisia ja rahassa määriteltyjä etuuksia. Neuvottelut etenevät tavallisesti niin, että ensin käsitellään laadulliset tavoitteet ja niiden mahdolliset kustannusvaikutukset, vasta lopuksi osana kokonaisuutta sovitaan palkoista.