Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lahden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lahti-prod.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lahti-prod.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.04.2023 klo 15:30 - 19:40 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
118   Laillisuus ja päätösvaltaisuus
119   Pöytäkirjan tarkastajat
120 Kaupungin edustajan määrääminen PHP Holding Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen ja toimiohjeiden antaminen yhtiökokousedustajalle
121 Sopimus yhteistyöstä koskevista periaatteista pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailuiden järjestämisestä Lahdessa vuonna 2029 tai tarvittaessa 2031 tai 2033
122   Konsernipalvelut/rahoituspalvelujen kassaraportti
123   International Work Lahti -hankkeen hakeminen ja kaupungin omarahoitusosuuden osoittaminen (ESR+)
124   Tiedote jaostojen asioista
125 Lausunnon antaminen Päijät-Hämeen liitolle Lahden kaupunkiseutusuunnitelman ja Päijät-Hämeen rakennemallin ehdotuksesta
126 Valtuustokysymys: Mihin toimiin kaupunginhallitus, valtuusto sekä konserni- ja tilajaosto aikovat ryhtyä konserni- ja tilajaoston puheenjohtajan lehtihaastattelussa 17.12.2022 esittämien kannanottojen vuoksi KV
127 Valtuustoaloite: Avantouintipaikan järjestäminen Karistoon KV
128 Valtuustoaloite: Vartiointipalvelujen oston lainmukaisuus ja säästöjen tarkoituksenmukaisuus KV
129 Päijät-Hämeen pelastuslaitos kuntayhtymäliikelaitoksen purkaminen KV
130 Yhteistyöpöytäkirja hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen kuntien ja maakuntaliiton strategisen johtamisen yhteensovittamisen periaatteiksi
131   Muutoksia vuoden 2023 eduskuntavaalien vaalilautakunnissa ja vaalitoimikunnissa
132 Lausunto hallinto-oikeudelle Koko Lahti Oy:n SVOP-rahastosijoitusta koskevasta valituksesta
133   Tiedoksi merkittävät asiat

Osallistuja Tehtävä
Hildén Sirkku puheenjohtaja
Aaltonen Kalle I varapuheenjohtaja
Nieminen Mira II varapuheenjohtaja
Bruneau Milla III varapuheenjohtaja
Lampinen Minna jäsen
Nieminen Erkki jäsen
Putula Toni jäsen
Ratia Jorma jäsen
Kaikkonen Jouni jäsen
Rissanen Jari varajäsen
Rostedt Juha kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
Falk Sonja kaupunginvaltuuston I varapuheenjohtaja
Lehto Rami kaupunginvaltuuston II varapuheenjohtaja
Komu Pekka kaupunginvaltuuston III varapuheenjohtaja
Timonen Pekka kaupunginjohtaja, esittelijä
Mäkinen Mika konsernipalvelujohtaja
Alho Olli kaupunkikehitysjohtaja
Virkkunen Pekka lakiasiainjohtaja
Naasko Oili-Mirjam viestintäpäällikkö
Vitzthum Christoph toimitusjohtaja, Fazer-konserni
Lindblad Tom kaupallinen johtaja, Fazer-konserni
Arrajoki Jarkko toimitusjohtaja, Fazer Mylly Suomi
Anttila Heli yhteiskuntasuhdejohtaja, Fazer-konserni
Ahlfors Niina aluesuunnittelujohtaja
Sääksniemi Johanna yleiskaava-arkkitehti
Kiuru Jesse projektipäällikkö
Kovero Anniina hallintojohtaja, pöytäkirjanpitäjä

Nähtävilläolo
Pöytäkirja on ollut nähtävillä Lahden kaupungin yleisessä tietoverkossa osoitteessa http://www.lahti.fi
Alkaen 18.04.2023