Hyppää sisältöön

Arjen ja lähisuhteiden turvallisuus

Arjen turvallisuus ulottuu lähes kaikille elämän osa-alueille ja se koetaan eri tavalla eri elämän vaiheissa. Turvallisuudentunteeseen vaikuttavat muun muassa ikä, terveydentila, asuinalue, perhesuhteet, taloudellinen tilanne ja liikkumisen turvallisuus. Väkivalta tai sillä uhkailu ei kuulu turvalliseen ihmissuhteeseen.

Tältä sivulta löytyy  koottuna Lahden alueella olevat palvelut perhe- ja lähisuhdeväkivalta tai sen uhkatilanteisiin sekä linkit testeihin.

Omilla valinnoillamme voimme vaikuttaa siihen, kuinka turvallinen arkemme on meille itsellemme ja lähipiirillemme.

  • Lähisuhteiden tulisi olla turvallisia

    Turvallisuus on jokaisen ihmisen perusoikeus ja hyvinvoinnin perusta. Jokaisella on lähisuhteissa oikeus ilmaista itseään vapaasti, tulla kuulluksi ja kohdelluksi tasavertaisena. Pelko, ahdistus, kipu ja väkivalta eivät kuulu turvallisiin lähisuhteisiin.

    Perhe- tai lähisuhdeväkivalta

    Perhe- tai lähisuhdeväkivallasta puhutaan silloin, kun väkivallan tekijä on nykyinen tai entinen kumppani, vanhempi, lapsi, muu lähisukulainen tai läheinen. Tyypillisesti uhrin koko lähipiiri altistuu väkivallan vaikutuksille.

    Väkivalta ilmenee ihmissuhteissa eri tavoin riippuen osallisten elämäntilanteesta, iästä ja ajattelutavoista. Väkivalta voi olla fyysistä, henkistä, seksuaalista, taloudellista, digitaalista tai kunniaan liittyvää väkivaltaa. Myös laiminlyönti, kaltoinkohtelu ja uhkailu voivat olla väkivaltaa.

    Joskus väkivalta alkaa niin hienovaraisena, että sitä on vaikea tunnistaa väkivallaksi. Se voi alkaa esimerkiksi nimittelynä, taloudellisena rajoittamisena tai ihmissuhteista eristämisenä.

    Väkivallan kierre on tärkeää katkaista ajoissa, ettei se pääse pitkittymään tai kehittymään vakavammaksi. Vähäistäkään väkivaltaa ei tarvitse hyväksyä tai sietää. Jos joudut kotonasi, parisuhteessasi tai läheisesi seurassa pelkäämään tai olemaan varuillasi, ihmissuhteesi ei ole sellainen kuin sen pitäisi olla. Mitä nopeammin uskallat kertoa kokemuksistasi, sitä nopeammin tilanne voi alkaa parantua.

    (Lähde www.nollalinja.fi )

    Testaa

    Tiedätkö, mitä on lähisuhdeväkivalta?

    Onko suhteessani väkivaltaa?

    Olenko väkivaltainen?

    Onko suhteessani taloudellista väkivaltaa?

    Seksimaisteri

    Rakkausmaisteri

    Nuorten Turvallisuustesti

  • Asuinympäristön turvallisuus on yksi keskeinen osatekijä turvallisen arjen rakentamisessa. Se koostuu monesta eri tekijästä: terveysturvallisista ja esteettömistä asuinrakennuksista, esteettömästä kaupunkitilasta, riittävästä valaistuksesta tai esimerkiksi hyvin toteutetusta liukkauden torjunnasta.

    Kadunpito ja valaistus

    Kadunpidon internetsivuilta löydät ajankohtaista tietoa kunnossapitotilanteesta sekä ajantasaiset yhteystiedot esimerkiksi vikailmoitusten tekemiselle. Palautetta voit antaa myös kaupungin palautepalvelun kautta.

    Ota käyttöön liukkausvaroitukset

    Ottamalla käyttöön sinulle ilmaiset liukkausvaroitukset saat valitsemaasi aikaan tekstiviestivaroituksen yön aikana syntyneestä liukkaudesta.

    Lähetä tekstiviesti numeroon 16130 siitä puhelimesta, johon haluat varoituksen tulevan:

    1. kirjoita alkuun sanat varoitus lahti
    2. kirjoita loppuun joko heti67, 8 tai 9 sen mukaan haluatko varoituksen yöllä syntyneestä liukkaudesta heti kun varoitus on annettu, klo 6, klo 7, klo 8 vai klo 9 (viikonloppuisin tuntia myöhemmin)
    3. Jos esimerkiksi haluat yöllä syntyneestä liukkaudesta varoituksen aamulla klo 7, lähetät tekstiviestin: varoitus lahti 7

    Ilmoittautumisesi pysyy voimassa tulevinakin talvikausina. Mikäli haluat poistua palvelusta, lähetä numeroon 16130 tekstiviesti: varoitus sulje

    Ympäristöterveys

    Kunnan tehtävä on huolehtia siitä, että ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntöä noudatetaan kunnan alueella. Ympäristöterveyden nettisivuilta löydät lisätietoja tehtäväkentästä sekä siihen liittyvät lomakkeet samasta paikasta. Asumisterveyteen liittyvä haitta, kuten epäpuhdas sisäilma voi aiheuttaa merkittävää terveyshaittaa. Tutustu aiheeseen asumisterveyden –sivuilla, jota kautta löydät myös tietoa, miten menetellä, jos epäilet terveyshaittaa asunnossasi.

    Esteettömyys- ja hissiavustukset

    Esteettömyyden parantamiseen on tarjolla useita eri avustuksia niin kotitalouksille kuin asunto-osakeyhtiölle. Tutustu esteettömyys- ja hissiavustuksiin asumisen nettisivuilta.

    Asumiseen liittyviä huolia?

    Lahden kaupungin asumisneuvojat auttavat asumiseen ja talouteen liittyvissä haasteissa, esimerkiksi silloin, jos sinulla on kertynyt vuokravelkaa tai sinua uhkaa häätö. Lisäksi asumisneuvojat auttavat asunnon hakuun liittyvissä asioissa. Tutustu asumisneuvontaan asumisneuvonnan nettisivuilla.

  • Tapaturmien ehkäisy

    Voit ehkäistä koti- ja vapaa-ajan tapaturmia kiireettömyydellä, huolellisuudella ja turvallisuusnäkökulmien huomioimisella kaikissa vapaa-ajan toiminnoissasi. Pienillä teoilla voit myös parantaa kotisi turvallisuutta.

    Suurin osa koti- ja vapaa-ajan tapaturmista on kaatumisia tai matalalta putoamisia. Kaatumisia sattuu kaiken ikäisille, mutta kaatumisen riski sekä seurauksien vakavuus kasvavat iän mukana.

    Luotettavaa tietoa kotitapaturmien ehkäisemisestä löydät kotitapaturmat.fi sivustolta.

Lahden alueella olevat palvelut: Apua ja tukea perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan

  • Yleinen hätänumero 112
    Apua hätätilanteeseen. Poliisiin ja sosiaalipäivystykseen saa yhteyden tästä numerosta.

    Turvakoti, Launeenkatu 8, puh. 03 875 090
    Maksuton 24/7 auki oleva päivystävä kriisipalveluyksikkö koko perheelle lähisuhdeväkivalta tai sen uhkatilanteessa.

    Päijät-Hämeen keskussairaala, Keskussairaalankatu 7

    •  Akuutti 24,  puh. 116 117
    • Seri-tukikeskus puh. 044 4824291.  Toivomuksena soitto ennen saapumista. Auki kaikkina vuorokauden aikoina, myös viikonloppuisin. Seri-tukikeskus on seksuaaliväkivaltaa kohdanneiden tukiyksikkö yli 16-vuotiaille sukupuolesta riippumatta. Alle 16-vuotiaat hoidetaan Helsingissä uuden lastensairaalan päivystyksessä.

     

  • Kriisikeskus, tukea yli 18-vuotiaille erilaisiin elämäntilannekriiseihin.

    Perheasiain neuvottelukeskus, Lahden srk

    Rikosuhripäivystys-Riku, puh. 116 006

    Väkivaltatyön avopalvelut sekä aikuisille että lapsille, Lahden ensi ja turvakoti ry.
    Matalan kynnyksen ammatillista neuvontaa ja ohjausta kaikenikäisille.

     

    LAHDEN sote- keskus Harjukatu 48

    NASTOLAN sote- keskus Pekkalantie 12, 15560 Nastola

    • Kouluterveydenhuolto, apua ja tukea perusopetuksessa oleville.
    • Lahden kaupungin nuorisopalvelut
      • Domino, tukea haastavissa elämäntilanteissa
      • Etsivä nuorisotyö, tukea, tietoa ja rohkaisua asioiden hoitamiseen sekä apua sopivien palveluiden löytämiseen
    • Onks tää normaalia-chat, keskusteluapua nuorille.
    • Opiskeluhuolto, apua ja tukea perusopetuksessa ja toisella asteella opiskeleville. Opiskeluhuollon palveluita ovat kouluterveydenhuolto, opiskeluterveydenhuolto sekä kuraattori- ja psykologipalvelut.
    • Opiskeluhuolto Salpaus, apua ja tukea Salpauksessa opiskeleville.
    • Opiskeluterveydenhuolto, apua ja tukea lukiolaisille ja ammattioppilaitoksen opiskelijoille.
    • Valopilkkuja, tukea kiusaamista kokeville lapsille ja nuorille sekä entisille koulukiusatuille.
    • Vapaaehtoisuus Ha(ll)ussa -hanke etsii yhdessä erityisesti mielenterveyden pulmista kärsiville 18–30 -vuotiaille mielekästä tekemistä.
    • YTHS, apua ja tukea ammattikorkeakoulun opiskelijoille.

Lisätietoja