Lakko kutsuu yläkoulut koko Suomen yhteiselle opotunnille

24.02.2021

Luultavasti kaikki yläkouluikäiset tuntevat Eric Savolaisen, tosin paljon paremmin käyttäjänimellään Lakko. Savolainen on videopelejä pelaava, vlogeja tekevä tubettaja ja muusikko. Savolaisen YouTube-kanavalla on 715 000 tilaajaa ja yli 310 miljoonaa katselukertaa ja hän onkin yksi Suomen suosituimmista somepersoonista. Ja hei, Lakolla on taustalla myös rakennusalan koulutus!

Tänä keväänä tarjoamme koko Suomen yläkouluille mahdollisuuden keskustella Lakon kanssa opiskelupaikan valinnasta ysin jälkeen. Järjestämme keskiviikkona 21.4. klo 13–14 Lakon juontaman YouTube-livetapahtuman, jossa käsitellään luokkien etukäteen lähettämiä kysymyksiä ja terveisiä. Lakko kertoo myös itsestään ja omista valinnoistaan sekä rohkaisee osallistumaan keskusteluun liven aikana. Tapahtuma sopii erityisesti 8-luokkalaisille, joilla valinta on ensi vuonna edessä, mutta toki kaikki 7 ja 9-luokat ovat myös lämpimästi tervetulleita mukaan.

Yläkoulusta eteenpäin astuvien nuorten tulevaisuusvalinnat pohjautuvat sekä omaan kokemukseen että vanhempien ja koulun heijastamiin odotuksiin ja toiveisiin. Median merkitys nuorten jatko-opiskeluvalintoihin ja tulevaisuuden suunnitelmiin vaikuttavana tietolähteenä on kasvanut. Edellisten vuosien tapaan tärkeimpinä tietolähteinä pidetään opinto-ohjaajia, oppilaitosten nettisivuja ja koulussa pidettyjä esittelytilaisuuksia, mutta niiden merkitys on pienentynyt. Nuoret pitävät esikuvinaan julkisuuden henkilöitä, joita he seuraavat sosiaalisen median kautta.

Väylät auki -kampanjan tarkoitus on rohkaista seuraamaan omia unelmia ja ottamaan luottavaisin mielin askel yläkoulusta eteenpäin. Opiskelupaikan valinta on iso päätös, mutta loppuelämää se ei lukitse. Unelma-ammattiin voi päätyä montaa eri reittä ja minkä ikäisenä tahansa. Kampanjan elementteinä ovat julkisuudesta tuttujen henkilöiden uratarinat, joihin ammatillinen koulutus on jossain vaiheessa liittynyt. 

Lue lisää ja ilmoittaudu tapahtumaan