Alkoholi

Pidä huolta aivoistasi – ne ovat tärkein työvälineesi nyt ja tulevaisuudessa

Alkoholin välttämisen syistä merkittävimpiä on aivojen hyvinvointi. Lukijoiden toiveesta haastattelimme asiantuntijalääkäriä aiheesta alkoholi ja aivot. Lue kiinnostavat faktat!

Pidä huolta aivoistasi – ne ovat tärkein työvälineesi nyt ja tulevaisuudessa

Nuorten alkoholinkäyttö vähenee vuosi vuodelta – kun yhä useammat eivät juo, ei muitakaan välttämättä huvita. Nyt trendaava sober curious -ilmiö kannustaa ihan jokaista kyseenalaistamaan ja tiedostamaan omia alkoholin liittyviä tottumuksia.

Alkoholi vaikuttaa elimistöön kokonaisvaltaisesti ja lisää riskejä sairastua useisiin sairauksiin. Erityisesti nuoret ovat herkkiä alkoholin vaikutuksille, sillä heidän aivonsa ovat vielä kehitysvaiheessa.

”Nuorten aivot ovat aikuisten aivoja muovautuvampia. Niihin tulee muutoksia nopeammin ja laajemmin”, kertoo Kaarlo Simojoki, A-klinikka Oy:n lääketieteellinen johtaja.

Aivomme kehittyvät jopa 25–26-vuotiaaksi asti, mutta kiivaimman kehityksen vaihe osuu teini-ikään, 13–15 vuoden paikkeille. Päihteettömyys suojaa aivojen kehitystä, sillä erityisesti humalahakuinen juominen tuhoaa aivosoluja.

”Säännöllinen alkoholinkäyttö nuorena voi muun muassa heikentää työmuistia, tarkkaavaisuutta ja toiminnanohjausta”, Simojoki toteaa.

Kaikki näistä kyvyistä ovat tärkeitä niin työ- kuin arkielämässäkin. Toiminnanohjausta tarvitsee, jotta kykenee saavuttamaan tavoitteita. Työmuisti taas tarkoittaa kaikkia asioita, jotka meillä on mielessämme tietyssä hetkessä. Sen toimivuus on edellytys oppimiselle.

”Kannustan kaikkia pitämään aivoistaan hyvää huolta, sillä ne ovat muutenkin kovilla. Aivojen merkitys tulee korostumaan tulevaisuudessa.”

Tulevaisuuden työt eivät vaadi välttämättä enää lihasvoimaa, vaan aivojen ketteryyttä. Siksi aivot ovat mahdollisesti tärkein työvälineesi tulevaisuudessa. Niistä kannattaa pitää huolta.

Toistuva alkoholinkäyttö: aivot muuttuvat jopa pysyvästi 

Alkoholinkäyttö vaikuttaa impulssikontrolliin eli siihen, miten kykenee vastustamaan jonkin mielijohteen herättämää tarvetta toimia. Humalassa ottaa riskejä, joita normaalisti ei ottaisi. Tämän takia silloin on alttiimpi tapaturmille tai käytökselle, joka kaduttaa myöhemmin.

Alkoholinkäyttö voi vaikuttaa sosiaaliseen elämään, esimerkiksi perhe- ja ystävyyssuhteisiin.

”Usein ajatellaan, että alkoholi helpottaa sosiaalisissa tilanteissa olemista. Itse asiassa alkoholi hidastaa ihmistä, minkä takia läsnäolo kärsii”, Kaarlo Simojoki kertoo.

Päihteiden käyttö saattaa aiheuttaa kitkaa tai riitoja esimerkiksi vanhempien tai ystävien kanssa. Aggressiivisuus lisääntyy ja estot vähentyvät. Tulee ehkä tehneeksi tai sanoneeksi asioita, joita ei ikinä tekisi tai sanoisi selvinpäin.

Lisäksi toistuva humalahakuinen juominen aivojen kehitysvaiheessa voi muuttaa aivojen rakennetta. Tämä saattaa vaikuttaa käytökseen ja jopa persoonallisuuteen pidemmällä aikavälillä.

”Säännöllinen juominen aivojen kehitysvaiheessa lisää myös riskiä myöhemmälle päihdeongelmalle”, Simojoki toteaa.

Sosiaalinen alkoholinkäyttö: vaarana psyykkiset haitat ja mielipaha 

Alkoholi liittyy usein sosiaalisiin tilanteisiin. Pahimmillaan tuntuu siltä, ettei ole osa porukkaa, jos ei juo. Tärkeintä olisi kuitenkin löytää kavereiden kanssa yhteistä tekemistä ilman alkoholia.

Sosiaalinen media on tuonut oman lisänsä hetkiin, jolloin alkoholia kulutetaan. Some-etiketti ja vaikkapa toisten kuvaamiseen liittyvät säännöt unohtuvat helposti humalassa.

”Nuoret ovat herkässä vaiheessa ja psyykkiset haitat voivat olla merkittäviä, jos tulee esimerkiksi kuvatuksi haavoittuvaisessa tilassa”, Simojoki toteaa.

Tällainen kuvatuksi tuleminen tietämättään ja ilman, että antaa siihen suostumuksen, ei ole koskaan oikein. Selvin päin tiedostaa omat rajansa paremmin ja pystyy vaikuttamaan siihen, mitä muut sinulle tekevät. Silloin välttyy mielipahalta ja morkkikselta.

Kun pohtii alkoholinkäyttöä tai sen aloittamista, onkin hyvä tiedostaa, miten monenlaisia haittoja se aiheuttaa. Jos alkoholi tai siihen liittyvät ilmiöt mietityttävät, asiasta kannattaa puhua luotettavan aikuisen kanssa. Neuvoja ja tukea aiheeseen liittyen löytyy myös esimerkiksi täältä:

 

Katso video: Alkoholista kieltäytyminen – näin vedät omaa linjaa

 

Teksti Maija Koivisto

Katso myös

Alkoholimyrkytys

Suuret alkoholimäärät voivat aiheuttaa alkoholimyrkytyksen, jonka oireita ovat mm. oksentelu, tajunnan tason heikkeneminen tai sammuminen. Lue lisää

Alkoholin lyhyen aikavälin terveyshaitat

Lyhyen aikavälin haitoilla tarkoitetaan terveydellisiä haittoja, jotka saattavat seurata yksittäisestä alkoholin käyttökerrasta. Lue lisää

Alkoholin muita terveyshaittoja

Alkoholi altistaa monille sairauksille. Alkoholinkäyttö vaikuttaa negatiivisesti myös muistiin ja oppimiseen. Lue lisää

Miten alkoholi vaikuttaa elimistössä?

Alkoholi lamaannuttaa aivojen toimintaa. Nuoren kehittyvät aivot ja elimistö ovat erityisen herkät alkoholin vaikutuksille, minkä vuoksi alkoholi on kiellettyä... Lue lisää

Alkoholi ja riippuvuus

Alkoholiriippuvuuteen liittyy usein vaikeus hallita alkoholinkäytön aloitusta, käytettyjä määriä tai lopettamista. Riippuvuus voi olla fyysistä, psyykkistä tai sosiaalista. Lue lisää

Alkoholin sosiaaliset haitat

Päihtymisestä voi aiheutua huomattavaa haittaa niin käyttäjälle itselleen, käyttäjän seurassa oleville kuin myös täysin sivullisille ihmisille. Lue lisää