Faktaruutu

  • Seksin tavoitteena on tuottaa mielihyvää, kiihottumista ja nautintoa
  • Itsetyydytys, hyväilyseksi tai yhdyntäseksi ovat kaikki seksin eri muotoja
  • Seksin tulee olla aina vapaaehtoista ja siihen tulee olla kaikkien osapuolten suostumus
  • Seksin pitää aina tuntua turvalliselta ja hyvältä. Jos jokin asia epäilyttää tai tuntuu pahalta, pitää sanoa ei.

Seksiä voi tehdä tai ”harrastaa” monin eri keinoin joko yksin tai jonkun toisen/toisten kanssa. Olipa seksistä nauttimisen tapa mikä tahansa, sen tarkoituksena on tuottaa mielihyvää, kiihottumista ja nautintoa, joita jokainen ihminen kokee eri tavoilla.

Seksin pitää olla aina vapaaehtoista, eikä painostaminen tai pakottaminen seksuaalisiin tekoihin ole sallittua. Seksiin pitää siis aina olla suostumus.

Itsetyydytys eli sooloseksi

Itsetyydytys on seksuaalisen mielihyvän ja hyvän olon tuottamista itselle, hellien ja hyväillen.  Itsetyydytyksen avulla voi tutustua rauhassa omaan sukuelimiin ja nautintoon, kokeilla miltä mikäkin kosketus tai hyväily eri puolille kehoa tuntuu.

Itsetyydytyksessä voi käyttää fantasiointia ja mielikuvitusta. Omaa kehoa voi kosketella herkistä alueista hellästi tai kovemmin, mikä vaan itsestä tuntuu sopivalta. Itsetyydytyksestä on useita eri hyötyjä terveydelle.

Jokainen päättää itse, haluaako hyväillä itseään vai ei, kuinka usein ja millä tavalla. Itsetyydytykseen ei liity terveysriskejä ja se on todellista turvaseksiä, koska siihen ei liity seksitautien tai raskauden riskejä.

Hyväilyseksi toisen kanssa

Hyväilyseksin tarkoituksena on läheisyyden, kiihottumisen ja nautinnon kokeminen, omaan ja kumppanin kehoon tutustuminen. Hyväilyseksi on hetki, jolloin kumppanit voivat tutustua kiireettä toisiinsa.

Kumppania voi kosketella esimerkiksi kehon herkiltä alueilta, joita ovat mm. niska, huulet, rinnat, peppu, sukupuolielinten alue ja reidet. Hyväilyä voi kokeilla käsin hieromalla, silittämällä, painamalla tai hellästi puristamalla. Suulla voi myös ihastuttaa toista; kutittele kielellä tai pussaile. Lue Fressiksen vinkit suuseksiin.

Kumppanin kanssa kannattaa jo ennalta ja seksin aikana jutella ja sopia siitä mikä tuntuu teistä molemmista hyviltä ja sopivilta tehdä. Hyväilyseksi on turvallista, kun suuseksissä käytetään suojaa, eli peniksen päälle kondomi ja emättimen suojaksi joko halkaistu kondomi tai apteekista ostettava suuseksisuoja.

Yhdyntäseksi

Yhdyntä on yksi seksin tapa, jossa esimerkiksi miehen penis tai seksiväline työnnetään emättimeen tai anaaliaukkoon. Yhdyntää edeltää esileikki tai hyväilyseksi, joka kiihottaa ja valmistaa molempia yhdyntäseksiin.  Hyväilyseksi on varsinainen osa seksiä, siihen kannattaa pyhittää aikaa ja tunnetta. Yhdyntä ei ole seksin tavoite, vaan joskus seksi saattaa mennä yhdyntään. Lue lisää yhdynnästä.

Milloin on valmis seksiin?

Se, milloin seksiin on valmis, on hyvin yksilöllinen juttu. On hyvä odottaa ja varmistaa, että itselle tulee tunne siitä, että haluaa ja on valmis seksiin. Seksin aloittaminen on usein jännä juttu, joten on tärkeää, että tilanne ja kumppani on turvallinen, jolloin myös seksiin ja ehkäisyyn liittyvistä asioista voidaan jutella ja sopia yhdessä. Lue lisää raskaudesta ja ehkäisystä.

Seksin pitää tuntua turvalliselta, hyvältä ja tuottaa nautintoa. Jos jokin asia seksissä pelottaa, epäilyttää tai tuntuu pahalta, pitää sanoa ei. Epämieluiselta tai kipeältä tuntuva seksi täytyy lopettaa ja kertoa siitä kumppanille.

Mielihyvää tuottava koskettelu on seksin avainasia. Se, millaisia seksitemppuja näkee pornossa, kannattaa laittaa omaan arvoonsa viihteen romukoppaan. Seksitemput ovat kaukana todellisuudesta ja rakkaudesta. Seksi on molempien siihen osallistuvien yhteinen juttu. Seksisuhteessa on yhdessä huolehdittava raskauden- ja seksitautien ehkäisystä. 

Millainen on eka kerta?

Monia nuoria kiinnostaa se, millainen eka seksikerta toisen kanssa on ja mitä siitä pitäisi tietää. Kaikki ”ekat kerrat”, oli kyse sitten ihastumisesta kertomisesta, kädestä pitämisestä, lähellä olemisesta tai seksistä, jännittää kaikkia. Ekaan kertaan on tärkeää valmistautua, jotta tilanne olisi mahdollisimman mukava ja turvallinen. Väestöliiton Hyvä Kysymys-sivuille on koottu kattavasti tieto siitä, mitä kaikkea olisi hyvä tietää ennen ekaa kertaa.

Lue myös Fressiksen tietopaketti ekasta kerrasta.

Lue lisääHyvä Kysymys- sivuilta:

Seksistä ja seksuaalisuuesta

Selaa myös Seksuaalisuuden sanakirjaa

Kaikki nuorten palvelut Hyvä kysymys sivuilla seksistä ja seksuaalisuudesta

Lue myös nämä

Artikkeli
Seksi

10 harhaluuloa seksistä, seurustelusta ja säätämisestä

Vaatteiden riisumisen jälkeen ei voi muka enää sanoa ”ei”. Väärin: aina voi! Kumosimme yleiset myytit seksiin, seurusteluun ja ehkäisyyn liittyen.

Kysymys
Seksi
Nimimerkki: enkerro
Ikä: 13-15v
Miten kysyä kumppanilta, haluaako harrastaa seksiä? mitä teen ku oon yhdessä tytön kanssa, ollaa jo oltu vuoden ja koht kakski vuotta yhes mut ei olla harrastettu seksii ku en oo...
Fressis

Heippa ja kiitos kysymyksestäsi!

Seurustelu on ihmissuhdetaitojen opettelemista ja yksi niistä taidoista on puheeksi otto kumppanin kanssa. Seksistä puhuminen on monelle nuorelle haastavaa, sillä seksuaalisuus on herkkä osa-alue ihmisen elämässä. Hienoa, että haluat keskustella avoimesti asiasta tyttöystäväsi kanssa!

Haluan kannustaa sinua puhumaan asiasta suoraan. Ota rohkeasti asia puheeksi, kun olette kaksin rauhallisessa paikassa. Voit kertoa rehellisesti omia tunteita ja ajatuksia aiheeseen liittyen. Voi olla, että tyttöystäväsi pohtii samoja asioita. Keskustelun avulla huomaatte, oletteko samassa vaiheessa tyttöystäväsi kanssa. On tärkeää, että molemmat ovat sekä henkisesti että fyysisesti valmiita seksielämän aloittamiseen. Myös ehkäisystä tulisi puhua hyvissä ajoin. Voitte yhdessä lukea lisää seurustelusta, seksistä ja ehkäisystä Väestöliiton sivuilta ja Fressiksestä.

Hyvää syksyn jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Artikkeli
Seksi

Poika, mitä olet aina halunnut tietää seksistä?

Tiedätkö, ovatko itsetyydytys ja pornon katselu ok? Entä mistä tiedät, onko penis riittävän iso? Fressis otti selvää poikia askarruttavista seksikysymyksistä.

Artikkeli
Seksi

Suuseksisuoja kondomista – tee se itse näin

Lähes kaikki seksitaudit tarttuvat suun limakalvojen kautta. Siksi on tärkeää muistaa suojautua myös suuseksin aikana.

Mitä seksi on?

Seksin tarkoituksena on tuottaa mielihyvää, kiihottumista ja nautintoa, joita jokainen ihminen kokee eri tavoilla. Lue lisää

Seksi

Seksuaalisuus on olennainen osa ihmisen elämää. Siihen kuuluvat muun muassa ihmisen seksuaalinen kehitys, biologinen sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, sosiaalinen sukupuoli-identiteetti... Lue lisää

Seksitaudit

Seksitaudit tarttuvat suojaamattomassa seksissä eritteiden ja limakalvojen kautta. Seksitaudit todetaan seksitautitesteillä. Lue lisää

Ehkäisy

Ehkäisystä puhuttaessa tarkoitetaan sekä raskauden ehkäisyä että seksitaudeilta suojautumista. Lue lisää

HPV

HPV (Human Papilloma Virus) -infektio tarttuu limakalvo- ja ihokontaktin kautta, esimerkiksi suojaamattomassa seksissä. HPV on usein oireeton. Lue lisää
Artikkeli
Seksi

9 kysymystä itsetyydytyksestä – sooloseksi on hyvä tapa tutustua omaan kehoon!

Mitä hyötyä itsetyydytyksestä on, aiheuttaako itsetyydytys vesisuihkulla syöpää, voiko itseään tyydyttää liikaa ja 6 muuta Fressis.fi:n kävijöiden kysymystä itsetyydytyksestä.

Artikkeli
Seksi

8 vinkkiä – jos suuseksi kiinnostaa, kokeile sitä näin

Suuseksin on tarkoitus tuottaa nautintoa molemmille. Mitä asioita suuseksistä olisi hyvä tietää?

Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Poika17v
Ensimmäinen seksikumppani ja seksitautien tarttuminen Onko vaaraa saada seksitautia jos on yhdynnässä tyttöystävän kanssa joka ei ole koskaan ennemmin harrastanut seksiä enkä minäkään
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Jos teillä ei tyttöystäväsi kanssa ole kummallakaan ollut aiempia seksikumppaneita, ei teillä ole myöskään vaaraa saada seksitautia. Seksitaudit tarttuvat pääasiassa suojaamattomassa emätin- tai anaaliyhdynnässä tai suojaamattomassa suuseksissä. Jotta seksitaudin voisi toiselle tartuttaa, on se ensin pitänyt itse saada joltakulta. Seksitaudit eivät siis synny itsestään. Lisätietoa seksitaudeista ja niiltä suojautumisesta voit lukea Fressiksestä.

Sama aihe on mietityttänyt Fressiksessä myös nimimerkkejä Blö, Hei ja Öö.

Aurinkoista viikonloppua!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Artikkeli
Seksi

HPV-infektio – kaikki, mitä olet aina halunnut kysyä HPV:sta 

Voiko alle 15-vuotiaalla olla HPV:n aiheuttama syöpä suussa? Missä iässä voi vielä ottaa HPV-rokotteen? HPV-infektioni parani itsestään – onko enää ikinä ok harrastaa seksiä ilman kondomia? Tästä jutusta löydät useimmin kysytyt kysymykset ihmisen papillooma viruksesta. 

Artikkeli
Seksi

Kondomilla nautintoa ja lisäbuustia seksiin

Kondomi on paitsi helppo hankkia ja käyttää, myös monipuolinen väline seksinautinnon lisäämiseen. Kondomi lisää nautintoa, koska sitä käyttäessä ei tarvitse olla huolissaan seksitaudeista tai raskaudesta. Silloin voi siis heittäytyä huolettomammin nauttimaan seksistä.  

Artikkeli
Seksi

Kortsut käyttöön

Kondomin käyttö ja hankkiminen on helppoa! Varaudu nautintoon hankkimalla kondomit ja treenaamalla niiden käyttöä etukäteen.

Video
Seksi

Kun haluat olla ihan kahdestaan, käytä kondomia

Suojaamaton seksi ja seksitautien leviäminen ei ole pelkästään kahden henkilön välinen asia. Seksitautien tarttumisessa voi olla osallisena myös muita seksikumppaneita. Kun haluaa olla ihan kahdestaan, kannattaa käyttää kondomia. Myös...

Fressis

Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Mitä se on?
Mitä on suuseksi? Mitä on suuseksi? Mitä muita yhdyntä/hyväily tapoja on kun kunnon paneminen?
Fressis

Heippa!

Seksiä on hyvin monenlaista. Suuseksi on seksiä, jossa keholle tuotetaan nautintoa suun, huulten ja kielen avulla. Hyväiltäviä alueita on kaikki kehon seksuaalisesti herkät kohdat, esimerkiksi genitaalialue, rinnat tai niska. Kehon seksuaalisesti herkkiä kohtia voi kiihottaa hyväilemällä suun lisäksi myös käsin tai esimerkiksi seksilelujen avulla. Yhdyntä on siis vain yksi monista tavoista nauttia seksistä.

Seksissä saa käyttää luovuutta, eikä siinä tarvitse olla tiettyä kaavaa. Moninaiset tavat tuottaa nautintoa lisäävät yleensä myös iloa ja leikkisyyttä soolo- tai partneriseksissä. Seksin aikana kannattaa kysyä kumppanilta mistä hän tykkää tai kertoa itse kumppanille, mistä kiihottuu ja mikä puolestaan ei tunnu hyvältä.

Lisää seksuaalisuudesta ja seksistä voit lukea Väestöliiton sivuilta.

Ihanaa loppukevättä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Artikkeli
Seksi

Pitäisikö pussata tai antaa toisen hyväillä – sinä päätät

Jokaisella on oikeus toteuttaa omaa seksuaalisuttaan haluamallaan tavalla, kunhan ei loukkaa muita. Jos jokin asia ei tunnu kivalta, siitä pitää kieltäytyä – missä tahansa vaiheessa. Seksuaalinen itsemäärämisoikeus koskee kaikkia ja velvoitaa jokaista noudattamaan niitä.

Artikkeli
SeksiYleinen

15 kysymystä ehkäisystä ja raskaudesta – apua, olenko sittenkin raskaana?

Voiko touhutipoista tulla raskaaksi, missä vaiheessa kondomi pitää laittaa peniksen päälle ja 13 muuta Fressis.fi:n kävijöiden kysymystä ehkäisystä ja raskauden mahdollisuudesta.

Artikkeli
Seksi

8 asiaa, jotka mietityttävät ennen ekaa kertaa

Seksiin on valmis, kun se haluttaa enemmän kuin pelottaa. Kokosimme tietopaketin ekaa kertaa varten.

Artikkeli
Seksi

Mikä kondomi sopii minulle? 6 faktaa kondomista

Kondomi on ainoa ehkäisymenetelmä, joka suojaa seksitaudeilta. Luulitko tietäväsi kaiken tarvittavan kondomin käytöstä? Lue juttu ja ylläty.

Artikkeli
SeksiYleinen

Missä menee omat rajasi?

Homottelua, seksiin painostusta tai paljastavien kuvien levittämistä. Kuinka pitää omista rajoista kiinni? Vastaamassa Nuorten Exit.

Artikkeli
Seksi

Penis ja seksi – tiesitkö tämän?

Seksuaalisen kiihottumisen seurauksena peniksessä ja muuallakin kehossa syntyy monimutkaisia tapahtumaketjuja. Monesti ne johtavat erektioon ja siemensyöksyyn.

Artikkeli
Seksi

Penis – 9 kysymystä ja vastausta

Millainen peniksen pitäisi olla ja miten sen pitäisi toimia? Nämä asiat mietityttävät lähes kaikkia jossain vaiheessa. Asiantuntija vastaa yleisimpiin kysymyksiin.