Janne Häkkinen on elokuvaaja ja valaisija. Keväällä töihin tuli tauko. Sinä aikana hän kirjoitti gradua, käveli ja vähän pyöräili vaimon kanssa. Pari viikkoa sitten hän palasi töihin ja huomasi, että monet asiat tuntuivat painavilta. Kamera ja jalustat ovat raskaita, mutta ennen se ei tuntunut missään, vaikka päivät olivat pitkiä. ”Vähän huomaamatta töiden teko on tainnut olla minulle aika tärkeä lihaskuntoa ylläpitävä juttu. Peilikuva välillä kauhistuttaa. Tuntuu, että on laihtunut sikana.”

Suomelle syntyi kuntovelkaa

Poikkeustila vähensi salakavalasti suomalaisten liikunnan määrää. Kotona ei kertynyt askeleita, ja makoilu vei lihakset. Tutkijat sanovat, että tästä on otettava opiksi.


| Päivitetty

Pitkän koronakevään jälkeen jo ensi silmäys äitiin paljasti paljon. Lihakset olivat lähteneet. 90-vuotiaan käsivarret eivät olleet koskaan olleet sellaiset tikut. Mutta ei minunkaan kunnossani ollut kehumista. Hengästyin helposti, eikä syy ollut vain helteessä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai