Hyppää sisältöön

Peruskoulujen opetushenkilöstön seudullinen osaamismerkistö palkittiin Kuntatyögaalassa2030

Kuntatyögaalassa2030 palkittiin Suomen kekseliäimmät kunnat ja innostavimmat kehittämisteot. Opetuksen ja kasvatuksen kategoriassa palkittiin Päijät-Hämeen peruskoulujen opetushenkilöstön käyttöön kehitetty laaja-alaisen osaamisen osaamismerkistö. Koko aineisto on koottu seudullisen tutorverkoston yhteiselle verkkosivustolle, joka on saanut nimen Seitsemän sisarusta. Osaamismerkistön on luonut Päijät-Hämeen kuntien tutoropettajaverkosto.

Tutoropettajatoiminta tukee koulujen opettajayhteisöjä toimintakulttuurin muutoksessa, pedagogiikan uudistamisessa sekä digitaalisuuden tarkoituksenmukaisessa hyödyntämisessä kehittämällä erilaisia materiaalipaketteja, koulutus- ja toimintamalleja sekä työkaluja.

Tutoropettajien alueellisesta verkostosta muodostettu kehittämisryhmä koordinoi, kehittää ja vauhdittaa tutoropettajatoimintaa ja opetushenkilöstön osaamisen kehittämistä. Kehittämistyössä haetaan innovatiivisia ratkaisuja, joista muodostui lopulta laaja-alaisten taitojen edistämispaketti: Seitsemän sisarusta -sivusto.

Laaja-alaisten taitojen avulla tuetaan lasten ja nuorten ihmisenä kasvamista sekä edistetään kiinnittymistä yhteiskuntaan. Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostamaa kokonaisuutta. Osaaminen tarkoittaa myös kykyä käyttää tietoja ja taitoja tilanteen edellyttämällä tavalla. Jokaisella oppilaalla on oikeus saada laadukasta laaja-alaista opetusta.

Peruskoulujen opettajat kehittävät osaamistaan seudullisen laaja-alaisen osaamismerkistön viitoittamana

Osaamismerkistö osallistaa laaja-alaisen osaamisen äärelle hauskalla ja yhteistoiminnallisella tavalla. Henkilökohtaisen osaamisen tunnistaminen ja työyhteisön osaamisen näkyväksi tekeminen on tärkeää.

Laaja-alaisten taitojen edistämispaketti on saanut nimen Seitsemän sisarusta. Koko aineisto on koottu seudullisen tutorverkoston yhteiselle verkkosivustolle. Aineisto on tarkoitettu opetushenkilöstön käyttöön ja sen avulla voi edistää ammatillista kehittymistä työelämän aidoissa tilanteissa.

– Opettajien ammatillista osaamista ja työtä on perinteisesti kehitetty koulutyön ulkopuolella tapahtuvalla täydennyskoulutuksella, mutta viimeisen vuosikymmenen aikana matalamman kynnyksen vertaisohjaus ja -koulutus on kasvattanut merkitystään. Osaamismerkit tukevat tätä vertaisoppimista, kertoo projektikoordinaattori Hanna-Maria Partanen Päijät-Hämeen sivistyspalveluiden seudullisen kehittämisen yksiköstä.

Partasen mukaan osaamismerkkejä on hyödynnetty jo tätä aikaisemmin Lahden perusopetuksessa, minkä innoittamana osaamismerkkijärjestelmää lähdettiin kehittämään myös seudulliseen käyttöön.

Päijät-Hämeen kunnat toteuttavat vuosina 2018–2022 Opetushallituksen rahoittamaa Päijät-Hämeen tutoropettajaverkoston vakiinnuttamiseen tähtäävää kehittämistyötä.

Osaamismerkit esillä valtakunnallisissa tapahtumissa

Päijät-Hämeen tutoropettajien yhteistyönä kehittämä osaamismerkistö on innostava ja motivoiva esimerkki laaja-alaisen yhteistyön mahdollisuuksista ja tuloksista.
– Kuntien seutuyhteistyö ja tutoropettajien tiivis osallistuminen kehittämistyöhön on ollut äärimmäisen tärkeää. Yhdessä olemme luoneet vaikuttavan kokonaisuuden ja oppineet paljon toisiltamme, painottaa Partanen.

Päijät-Hämeen osaamismerkit ovat olleet esillä valtakunnallisissa ja kansainvälisissä tapahtumissa syksyn 2021 aikana: Sitran Osaaminen näkyviin -viikoilla, Open Badge Factory ja Badge Finland -webinaareissa sekä Valtakunnallisilla tutoropettajapäivillä ja ITK-konferenssissa.

Kuntatyö2030-ohjelmasta

Kuntatyön kehittämistä juhlistettiin tiistaina 8. joulukuuta Kuntatyö2030 -gaalassa Helsingissä. Finlandia-talolla järjestetyssä tilaisuudessa myönnettiin kymmenille kuntatyöpaikoille yhteensä 58 palkintoa tuloksellisesta kehittämistyöstä. Gaalassa palkittiin innostavia ja vaikuttavia kehittämistekoja eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Palkittavat teot on valittu 192 kehittämisratkaisun joukosta, jotka on vuoden 2021 aikana julkaistu Tekojen tori -sivustolla.

Kuntatyö2030 ohjelmassa edistetään kuntatyön tuloksellisuutta, tuottavuutta ja työelämän laatua sekä tehdään hyvää kuntatyötä näkyväksi. Sen taustalla ovat Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt Julkisen alan unioni JAU, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ja Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry.

Lisätietoja

Päijät-Hämeen sivistyspalveluiden seudullinen kehittäminen
Hanna-Maria Partanen, projektikoordinaattori, 044 4826 679
hanna-maria.partanen@lahti.fi

Linkki Seitsemän sisarusta -sivustolle

Kuntatyö2030-ohjelma
Anna-Mari Jaanu, ohjelmapäällikkö, puh. +358 50 572 4620, anna-mari.jaanu@kt.fi

www.kuntatyo2030.fi