Smart Tampere - Tekoälykartoitus

 
Smart Tampere tekee selvitystä tekoälyn hyödyntämisestä Tampereen seudulla ja seudun yritysten tekoälyvalmiuksista ja -tarpeista. Tavoitteena on tukea paikallista ekosysteemiä, jossa on mukana kaupunki, yritykset, tutkimus- ja koulutuslaitokset sekä muut aiheeseen liittyvät organisaatiot.
 
Kartoitamme tällä kyselyllä eri toimijoiden tekoälyvalmiuksia ja tarvetta palveluille. Lisäksi keskustelemme eri toimijoiden kuten tutkimuslaitosten ja kansallisten toimijoiden kanssa yhteistyöstä. Tämän perusteella voidaan parhaiten valita juuri Tampereen seudun yrityksiä tukevat toimintamallit. 
 
Osallistujat saavat tietoa omasta tilastaan suhteessa ekosysteemin muihin toimijoihin. Kaikki vastaukset käsitellään luottamuksellisesti, eikä kyselyn tietoja julkisteta muuten kuin koosteina siten, että yksittäisiä yrityksiä ei voida tunnistaa.
 
Yleiset tiedot
 
 
 
 
 
Miten tekoäly liittyy liiketoimintaasi? (Valitse parhaiten kuvaava, jos useampi kuvaa toimintaanne) *
 
Tekoälykehityksen kypsyystaso
 
Seuraavat kysymykset kartoittavat yrityksenne nykytilaa tekoälykehityksessä (erityisesti organisaation valmiutta ja tehtyjä hankkeita). Näiden kysymysten perusteella tehdyn yhteenvedon avulla voitte myös vertailla oman yrityksenne tilaa muihin yrityksiin yleisesti. Yksittäisen yrityksen vastauksia ei julkaista.
 
Mitkä seuraavista väittämistä kuvaavat, miten organisaatiossanne tällä hetkellä suhtaudutaan tekoälyyn? Valitse kaikki jotka sopivat *
 
Mitkä seuraavista väittämistä kuvaavat, mitä konkreettisia askelia olette ottaneet tekoälyn hyödyntämisessä? Valitse kaikki jotka sopivat *
 
 
Kehityskohteet ja kipupisteet
 
Tässä osiossa pyrimme selvittämään yleisimpiä haasteita ja kehityskohtia tekoälyratkaisujen kehittämisessä.
 
Mitkä seuraavista väittämistä kuvaavat kohtaamianne haasteita tekoälyn hyödyntämisessä ja käyttöönotossa?
 
 
Ekosysteemin palvelut ja paikallinen liiketoimintaympäristö
 
Seuraavissa kysymyksissä kartoitamme, mitä tukea haluaisitte paikalliselta ekosysteemiltä ja miten näette tällä hetkellä tekoälykehityksen mahdollisuudet Tampereen seudulla.
 
 
Mitä Smart Tampere-hanke voisi teille tarjota/millaista apua tarvitsisitte?
 
 
Organisaation oma osaaminen ja ulkopuolisen avun hyödyntäminen
 
Seuraavissa kysymyksissä selvitämme, mitä osaamista organisaatiossanne on (omia/kumppaneita) sekä onko osaamisen hankkiminen ollut vaikeaa.
 
Onko yrityksenne etsinyt osaamista tekoälyratkaisujen suunnitteluun tai toteuttamiseen? *
 
Onko osaamista ollut helppo löytää? *
 
Onko teillä tekoälyosaamista organisaatiossanne? Millaista?
 
 
Yhteystiedot + GDPR
 
Toivomme, että voimme ottaa sinuun tarvittaessa yhteyttä kun viemme Tampereen seudun tekoäly-yhteisöä eteenpäin. Voimme esim. lähettää yhteenvetoa tutkimuksesta, lisätietoa esim. tapahtumista ja uusista hankkeista tai yhdistää yhteistyökumppaneita etsiviä tahoja.
 
Smart Tampereen tietosuojaseloste.
 
Olen lukenut tietosuojaselosteen ja yhteystietoni saa tallentaa Smart Tampereen ja yhteistyökumppaneiden käyttöön