Turvallisemman tilan periaatteet

Julkaistu: 14.09.2021
Päivitetty: 29.11.2023

Arkkitehtuuri ja muotoilu kuuluvat kaikille 

Me Arkkitehtuurimuseossa ja Designmuseossa haluamme tarjota jokaiselle hyvän museokokemuksen ja mahdollisuuden osallistumiseen omana itsenään. Emme hyväksy syrjintää tai häirintää. Kannustamme pitämään moninaisuutta lähtökohtana, oppimaan ja kysymään. Haluamme, että meille on helppo tulla ja että jokaisella on hyvä olla. Henkilökuntamme on sinua varten. Kerro meille, jos kohtaat epäasiallista käytöstä tai haluat antaa palautetta. Yhdessä teemme Arkkitehtuurimuseosta ja Designmuseosta turvallisemman ja viihtyisämmän tilan kaikille. 

Anna palautetta

Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon turvallisemman tilan periaatteet 

Arkkitehtuuri ja muotoilu kuuluvat kaikille. Me Arkkitehtuurimuseossa ja Designmuseossa haluamme, että jokaisella on mahdollisuus turvalliseen museokokemukseen ja osallistumiseen omana itsenään ilman pelkoa syrjinnästä tai häirinnästä.  

Nämä ovat Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon turvallisemman tilan periaatteet. Emme ole itse keksineet niitä, vaan olemme tutustuneet erilaisiin esimerkkeihin, pyytäneet palautetta ulkopuolisilta asiantuntijoilta ja muokanneet palautteen pohjalta meillä käytössä olevat periaatteet.  

Sitoudumme turvallisemman tilan periaatteisiin kaikessa Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon toiminnassa. Näitä periaatteita noudatetaan Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon tiloissa, tapahtumissa ja yleisötyössä, virtuaalisissa tiloissa ja sosiaalisessa mediassa. Arkkitehtuurimuseo ja Designmuseo pyrkivät aktiivisesti luomaan turvallisemman toimintaympäristön museokävijöille, yhteistyökumppaneille sekä omalle henkilökunnalleen.   

Olemme käyneet läpi museon sisältöjä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Tätä työtä aiomme jatkaa myös tulevaisuudessa. Haluamme kiinnittää erityistä huomioita aliedustettuihin ryhmiin kuuluvien asiakkaidemme kokemuksiin museon tiloissa, näyttelyissä ja yleisötyössä.  

Kaikki työntekijämme, mukaan lukien määräaikaiset ja osa-aikaiset työntekijät, saavat koulutusta yhdenvertaisuuteen ja eri syrjinnän muotojen tunnistamiseen liittyen.  

Kommunikoimme museon turvallisemman tilan periaatteet kaikille yhteistyökumppaneillemme ja edellytämme niihin sitoutumista museon tapahtumissa. Tämän lisäksi myös sinulla on vieraana mahdollisuus vaikuttaa seuraavin tavoin siihen, että Arkkitehtuurimuseo ja Designmuseo on kaikille turvallisempi tila. 

Yhdenvertaisuus, epäasiallinen käytös ja siihen puuttuminen 

Ihmisarvo kuuluu kaikille riippumatta sukupuolesta, iästä, etnisestä tai kansallisesta alkuperästä, kansalaisuudesta, kielestä, uskonnosta ja vakaumuksesta, mielipiteestä, vammasta, terveydentilasta, seksuaalisesta suuntautumisesta, taloudellisesta tilanteesta tai muusta henkilöön liittyvästä syystä. Kaikki ovat yhdenvertaisia. Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi ja kunnioitetuksi.   

Arkkitehtuurimuseossa ja Designmuseossa ei hyväksytä syrjintää tai häirintää, esimerkiksi rasismia. Puutumme niihin aina ja välittömästi riippumatta siitä, kuka syrjii tai häiritsee. 

Tilankäyttö ja osallistuminen 

Jokainen voi vaikuttaa yhteisten tilojen ja tilanteiden turvallisuuteen. Tarkastele omaa toimintaasi ja sen vaikutuksia muihin. Meillä kaikilla on erilaisia tarpeita ja toiveita yhteisissä tiloissa ja tilanteissa. Myös päämäärätön oleskelu on kaikille sallittua. Kuuntele ja anna tilaa myös muille. 

Arkkitehtuurimuseo ja Designmuseo ovat vastuussa yhteisen tilan ja tilanteiden turvallisuudesta. Kaikille avoimena museona toivomme saavamme palautetta toiminnastamme. Haluamme kuulla uusia näkökulmia ja oppia niistä. Sitoudumme oman toimintamme arviointiin ja kehittämiseen saadun palautteen pohjalta. Arkkitehtuurimuseossa ja Designmuseossa tehdään aktiivisesti tilaa erilaisille tavoille olla ja vuorovaikuttaa.   

Olettaminen ja yleistäminen 

Kannustamme pitämään moninaisuutta lähtökohtana. Oletuksilta ja ennakkoluuloilta ei voi välttyä, mutta niitä voi pyrkiä tarkastelemaan kriittisesti ja arvioimaan omaa toimintaansa uudelleen. Suhtaudu toisen olemukseen ja kokemukseen sensitiivisesti. Älä puutu toisen ulkonäköön, vaatetukseen, kehoon tai yksilölliseen puhetapaan tai tee oletuksia niiden pohjalta. Vältä stereotypioita, yleistyksiä ja sukupuolittavaa kielenkäyttöä puheessasi.  

Arkkitehtuurimuseossa ja Designmuseossa ei hyväksytä epäasiallista sanallista tai ei-sanallista kommentointia. Kaikki työntekijämme, mukaan lukien määräaikaiset, saavat koulutusta stereotypioihin liittyen. 

Kysyminen, oppiminen ja epäröinti 

Arkkitehtuurimuseo ja Designmuseo on oppimisen tila. Kysyminen ja epäröinti on sallittua. Teemme kaikki virheitä, joista saatamme saada palautetta. Kun saamme palautetta, sitoudumme oppimaan siitä. Oppiminen voi herättää epämukavia tunteita, mutta se ei ole vaarallista. Annamme ja teemme tilaa toistemme oppimiselle. Jokaisella on oikeus tuntea ja ilmaista omaa syrjinnän tai häirinnän kokemustaan, ja se saa aiheuttaa muissa epämukavuutta. Tuemme toisiamme, kun siirrymme epämukavuusalueelle. 

Arkkitehtuurimuseo ja Designmuseo ovat myös valmiita kuuntelemaan, oppimaan ja korjaamaan tekemiään virheitä. 

Kieli, keskustelu ja yleistajuisuus 

Kiinnitämme huomiota siihen, miten puhumme toisillemme ja minkälaista kieltä käytämme. Annamme kaikille tilaa puhua ja tulla kuulluksi. Kysy rohkeasti, jos et ymmärrä. Puutumme konfliktitilanteisiin.  

Arkkitehtuurimuseo ja Designmuseo pyrkivät viestinnässään ja toiminnassaan käyttämään yleistajuista kieltä ja avaamaan vaikeita käsitteitä. Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon pääasiallinen viestintäkieli on suomi. Suuri osa sisällöistä on saatavilla myös englanniksi ja ruotsiksi. Mahdollisuuksien mukaan tarjolla on käännöksiä ja tietoa myös muilla kielillä.  

Vastuu 

Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon henkilökunta on paikalla sinua varten. Museon järjestämissä tilanteissa ja tilaisuuksissa museon henkilökunta on vastuussa epäasialliseen käytökseen ja syrjintään puuttumisesta. Jos haluat puhua tai tarvitset apua, henkilökuntaa on aina paikalla. Voit antaa palautetta joko suoraan henkilökunnalle, anonyymilla palautelomakkeella tai sähköpostitse. Voit antaa palautetta myös silloin, kun näet huomautettavaa Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon henkilökunnan omassa toiminnassa. Palautetta käytetään toiminnan kehittämiseen.  

Jokainen on osaltaan vastuussa muiden kunnioittamisesta. Kannustamme oppimiseen ja rohkaisemme kysymiseen. Huomioi kuitenkin, ettei yksikään museon vieras ole velvollinen opettamaan muita. Yhdenvertaisuudesta ja itselle uusista asioista voi ottaa selvää myös itsenäisesti. 

Jokainen on osaltaan vastuussa muiden kunnioittamisesta. Omista etuoikeuksistaan voi pyrkiä olemaan tietoinen ja kiinnittää huomiota siihen, kuinka oma käyttäytyminen vaikuttaa muihin. Rohkaisemme oppimiseen ja kysymiseen. Anna kuitenkin muille vieraille myös mahdollisuus nauttia museokäynnistä omassa rauhassaan. Kannustamme ottamaan yhdenvertaisuudesta ja itselle uusista asioista selvää myös itsenäisesti.   

Jokainen voi pitää huolta yhteisen tilan turvallisuudesta puuttumalla epäasialliseen käytökseen ja häirintään tai ilmoittamalla siitä Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon henkilökunnalle. 

Palaute sekä mahdollisuus kommentoida ja vaikuttaa 

Voit antaa Arkkitehtuurimuseolle palautetta turvallisemman tilan periaatteista ja museon turvallisuudesta yleisesti anonyymisti tällä lomakkeella: Anna palautetta

Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon henkilökunta käsittelee palautteen noin kerran kuussa. Halutessasi otamme sinuun yhteyttä. Palautteesi on meille toimintamme kehittämisen ja parantamisen kannalta erittäin tärkeää. Kiitos, että käytät aikaasi sen kirjoittamiselle!  

Määritelmät 

Miksi “turvallisempi” eikä “turvallinen”? 

Turvallisemman tilan periaatteet ovat yhteisöllinen ja turvallisuutta lisäävä käytäntö. Turvallisemmissa tiloissa ensisijaisesti henkilökunta tai vastuuhenkilö, mutta myös muut osallistujat ottavat vastuuta yhteisen sosiaalisen tilan ja tilanteen turvallisuudesta ja erityisesti hankalista tilanteista. Turvallisemman tilan periaatteiden avulla ristiriitoja on mahdollista käsitellä sen sijaan, että niitä siedetään. Sanaa “turvallisempi” käytetään sanan “turvallinen” sijaan, koska täysin turvallista tilaa ihan jokaiselle on mahdotonta taata. 

Turvallisemmat tilan periaatteet ovat lähtöisin ala- ja vaihtoehtokulttuureista, erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tapahtumista ja tiloista, joissa on haluttu varmistaa, että jokaisella on mahdollisuus olla oma itsensä, ilman pelkoa häirinnästä, syrjinnästä tai jopa väkivallasta. 

Lähde: Ruskeat tytöt: Turvallisemman tilan periaatteet. 

Mitä on syrjintä?  

Syrjintä on eri ihmisryhmien tai yksittäisen henkilön epäoikeudenmukaista tai ennakkoluuloista kohtelua liittyen yhteen tai useampaan esimerkiksi seuraavista yksilön ominaisuuksista, joiden vuoksi ei saa syrjiä: 

  • sukupuoli  
  • transsukupuolinen identiteetti tai epänormatiivinen sukupuolen ilmaisu  
  • kulttuurinen tai etninen tausta  
  • uskonto tai muu vakaumus  
  • toimintakyky  
  • seksuaalinen suuntaus  
  • ikä  
  • kansalaisuus  
  • alkuperä  
  • kieli  
  • ulkonäkö/keho 
  • luokka/sosioekonominen tausta  

Syrjintä voi olla suoraa tai epäsuoraa. Riittämätön saavutettavuus*, häirintä, seksuaalinen häirintä ja kehotus syrjintään ovat myös syrjinnän muotoja. 

* Lisätietoja Designmuseon saavutettavuudesta löydät Designmuseon saavutettavuustiedoista ja lisätietoja Arkkitehtuurimuseon saavutettavuudesta löydät Arkkitehtuurimuseon saavutettavuustiedoista. Voit antaa meille myös palautetta museon saavutettavuuteen liittyen. 

Mitä on häirintä ja epäasiallinen käytös?   

Häirintä tai epäasiallinen käytös voi olla aggressiivista painostamista, uhkailua, kiusaamista, eristämistä tai pelottelua. Seksuaalista häirintää on ei-toivottu ja sopimaton fyysinen lähestyminen, seksuaalisten huomautusten tekeminen ja vihjailu.  

Siirry tästä lähteeseen: #StopHatredNow: Ethical Guidelines (Viitattu 25.10.2022) 

Materiaaleja itsenäisen oppimisen tueksi 

Arkkitehtuurimuseo on nostanut tähän osioon kaksi sanastoa, joita on mahdollista hyödyntää itsenäisen oppimisen tukena. Sanastot ovat koostaneet alla mainitut järjestöt. Kiitos tekemästänne työstä! 

Fem-R:n sanasto:  

Fem-R on feministinen ja antirasistinen kansalaisjärjestö, jonka tarkoituksena on lisätä rodullistettujen ääntä suomalaisessa yhteiskunnassa ja olla osana luomassa yhdenvertaista sekä turvallista Suomea kaikille ihmisille. Fem-R:n sanastoon on koottu yhteen feminismiin ja antirasismiin liittyviä sanoja ja käsitteitä. Sanaston tarkoituksena on toimia lähteenä feministiseen keskusteluun niille, joille termit eivät vielä ole käytännössä tuttuja. 

Siirry tästä Fem-R:n sanastoon

Setan Sateenkaarisanasto:  

Seta on ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on yhteiskunnan kokonaisvaltainen muutos, jotta ihmisoikeudet ja hyvinvointi toteutuvat Suomessa ja kansainvälisesti riippumatta ihmisten seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä tai sukupuolen ilmaisusta. Setan sateenkaarisanasto kokoaa yhteen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä koskevia käsitteitä ja termejä.  

Siirry tästä Setan sanastoon

Yhdenvertaisuus.fi:  

Yhdenvertaisuus.fi -sivusto on oikeusministeriön ylläpitämä tietopankki yhdenvertaisuudesta ja syrjimättömyydestä kiinnostuneille henkilöille ja organisaatioille.  

Siirry tästä Yhdenvertaisuus.fi-sivustolle

Kiitokset  

Kiitämme kaikkia periaatteiden laatimiseen osallistuneita sekä palautetta antaneita tärkeästä työstä.  

Designmuseon turvallisemman tilan periaatteiden laatimisessa on käytetty lähteenä seuraavien kulttuuritoimijoiden käyttämiä periaatteita: #StopHatredNow, Ruskeat tytöt, Suomen valokuvataiteen museo, Vantaan taidemuseo Artsi, Keskuskirjasto Oodi, Kulttuuria kaikille -palvelu.