Koronakuukautiset ovat todellinen ilmiö – tässä vaiheessa muutoksista kannattaa huolestua

Mitä ovat PMS-oireet ja miten niitä voi helpottaa? 2:28
PMS-oireet voivat pilata päivän. Videolla gynekologi kertoo, miten vaivaa voi helpottaa.

Alustavat tutkimustulokset vihjaavat, että koronatilanteen aiheuttama stressi voi näkyä myös kuukautiskierrossa.

MedRxiv-palvelussa ilmestyneessä, vielä vertaisarvioimattomassa artikkelissa brittitutkijat esittävät, että koronaviruspandemia voi näkyä kuukautisissa.

Tutkijat kirjoittavat, että pandemia on vaikuttanut ihmisten stressitasoihin, liikuntaan sekä ravitsemukseen. Fyysinen ja psyykkinen stressi vaikuttavat hormonitoimintaan, minkä vuoksi stressi voi näkyä myös kuukautiskierrossa.

Muutoksia kuukautiskierrossa, vuodossa ja kivuissa

Noin 750 osallistujan täyttämä kysely paljasti, että 52 prosenttia naisista oli kokenut koronasulun aikana muutoksia kuukautiskierrossaan. Yli kolmannes vastaajista oli huomannut vuodon määrän muuttuneen.

Osallistujien raportoima huoli läheisten tai omasta terveydestä oli selvästi yhteydessä epänormaaleihin kuukautisiin. Työstä koettu stressi oli yhteydessä lisääntyneeseen vuotoaikaan.

Samankaltaisista tuloksista raportoi brittilehti The Telegraph jo viime keväänä.

Kuukautiskiertoa seuraavaa sovellusta käyttävät naiset raportoivat ensimmäisen koronasulun näkyneen esimerkiksi muutoksina kuukautiskierron pituudessa. Moni nainen kertoi myös kärsineensä enemmän kuukautisiin liittyvistä krampeista, vuodon olleen normaalia runsaampaa sekä mielihalujen ja turvotuksen lisääntyneen.

Stressi muuttaa hormonitoimintaa

Health-sivustolle puhuneet asiantuntijat kertovat, että stressaavassa tilanteessa erittyvä kortisoli-hormoni häiritsee aivojen ja kohdun välistä yhteyttä sekä vaikuttaa estrogeenin ja keltarauhashormonin tasapainoon.

Tämä voi johtaa esimerkiksi kuukautisten myöhästymiseen, puuttumiseen tai tehdä kuukautisista tavallista kivuliaammat.

Mitä enemmän stressiä ja mitä korkeammat kortisolitasot, sitä todennäköisemmin kuukautisissa ilmenee muutoksia. Esimerkiksi vuonna 2015 ilmestyneessä tutkimuksessa havaittiin yhteys korkeiden stressitasojen ja epäsäännöllisten kuukautisten välillä.

Pitkään jatkuneen kuukautishäiriön syy kannattaa selvittää

Epäsäännöllinen kuukautiskierto on melko tavallinen oire, joka voi johtua muustakin kuin stressistä tai raskaudesta.

Jos epäilee, että kuukautishäiriön taustalla on voimakas stressitilanne, voi rauhassa odottaa tilanteen tasoittumista ja yrittää lievittää stressiä esimerkiksi tietoisuusharjoituksilla tai kevyellä liikunnalla.

Hoitoon kannattaa hakeutua, jos taustalla on yli- tai alipaino-ongelmia, syömishäiriö tai poikkeavan runsasta liikuntaa.

Yli kolme kuukautta jatkuneen kuukautishäiriön syy kannattaa tutkia, sillä jotkin yleissairaudet – kuten kilpirauhastoiminnan häiriöt, maksan tai munuaisten vajaatoiminta sekä keliakia – voivat muuttaa kuukautisia.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Katso myös: Jos sinulla on runsaat kuukautiset, nämä asiat tunnistat varmasti!

Onko sinulla runsaat kuukautiset? Nämä ongelmat tunnistat varmasti 1:19

Lue myös:

    Uusimmat