julkaisut

Kestävää kasvua kiertotalouden liiketoimintamalleista

Kirjoittajat

Sitra ja Deloitte

Julkaistu

Ilmastokriisin hillintä ja luontokadon pysäyttäminen eivät odota. Se tarkoittaa, että hyvinvointi ei voi enää perustua aina vain uusien tavaroiden valmistamiseen ja uusien luonnonvarojen käyttöönottoon.

Globaali siirtymä kohti hiilineutraalia kiertotaloutta on suomalaisille yrityksille mahdollisuus kehittää nykyistä liiketoimintaansa, laajentua uusille markkinoille ja luoda kestävää kasvua.

Tämä on Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran ja Deloitten laatima käsikirja kiertotalousliiketoiminnan kehittämiseen.

Kiertotalous Kiertotalous Talousmalli, jossa ei tuoteta jatkuvasti lisää tavaroita, vaan kulutus perustuu omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen: jakamiseen, vuokraamiseen sekä kierrättämiseen. Materiaaleja ei lopuksi tuhota, vaan niistä syntyy yhä uudelleen uusia tuotteita. Avaa termisivu Kiertotalous on talousmalli, joka puuttuu ilmastonmuutoksen, luontokadon ja luonnonvarojen hupenemisen juurisyihin.

Kiertotaloudessa ei tuoteta jatkuvasti lisää tavaroita, vaan hyödynnetään käytössä olevien tuotteiden ja materiaalien arvoa mahdollisimman pitkään. Kulutus perustuu omistamisen sijaan palveluiden käyttämiseen.

Kiertotalouden tuomat liiketoimintahyödyt ovat selkeät, mutta käytännössä muutokseen liittyy aina haasteita. Tämä käsikirja on laadittu auttamaan yrityksiä juuri näissä haasteissa.

Käsikirja on käytönnon opas, joka sisältää tietoa, esimerkkejä ja käytännön työkaluja, joiden avulla kiertotalousmuutos voidaan toteuttaa yrityksen arjessa.

Käsikirja on suunnattu yrityksille, jotka haluavat erottua kilpailijoistaan, vastata paremmin asiakkaiden ja muiden sidosryhmien odotuksiin sekä tuottaa enemmän lisäarvoa vähemmillä resursseilla. Tässä auttavat kiertotalouden viisi liiketoimintamallia. Käsikirja sopii kaikkien toimialojen yrityksille.

Maailmassa tarvitaan nyt systeeminen muutos lineaarisesta ajattelusta uuteen kiertotalouteen perustuvaan hiilineutraaliin talousjärjestelmään, joka mahtuu planeetan kantokyvyn rajoihin. Käsikirjan avulla yritykset voivat olla osa tätä muutosta.

Julkaisun perustiedot

Otsikko

Kestävää kasvua kiertotalouden liiketoimintamalleista

Alaotsikko

Käsikirja yrityksille

Tekijät

Sitra ja Deloitte

Julkaisupaikka

Helsinki

Julkaisuvuosi

2022

Julkaisija

Sitra

Sivumäärä

132

Mistä on kyse?