STTK ja 4H lisäävät Suomeen hiilinieluja Taimiteossa: toiminta mahdollistaa monelle nuorelle ensimmäisen kesätyön

Ammattiliittojen keskusjärjestö STTK on lähtenyt mukaan 4H-järjestön Taimiteko-toimintaan, jossa luodaan uusia hiilinieluja ja työllistetään nuoria taimien istuttajina. Paikallisesti rekrytoidut nuoret istuttavat STTK:n taimet Etelä-Pohjanmaalle, Ähtäriin.

STTK rahoittaa 4H:n Taimiteko-toimintaan yhden hehtaarin edestä taimia, joilla istutetaan uutta metsää Suomeen kesäkuussa 2021. STTK:n 2 000 taimea istutetaan Etelä-Pohjanmaalle, Ähtäriin. STTK:n jäsenliitoista myös Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty on mukana Taimiteossa tänä kesänä ja myös Jytylle istutetaan yksi hehtaari uutta metsää Ähtäriin.

”On äärimmäisen hienoa, että niin STTK kuin Jyty haluavat olla mukana tärkeässä Taimiteko-toiminnassa. Jokainen Taimiteko on merkittävä teko suomalaisten nuorten työllistämiseksi ja hiilinielujen lisäämiseksi”, sanoo Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski.

Aivan erityisen hienoa on, että voimme näin korona-aikana tarjota Taimiteko-hankkeen kautta nuorille kesätöitä

”Puiden istutukseen sisältyy paljon symboliikkaa, toivoa ja uskoa tulevaisuudesta tulevaisuuden uskoa. Istuttamalla tänä kesänä hehtaarin verran puita, kompensoimme toimintamme hiilijalanjälkeä vuoden 2020 osalta. Aivan erityisen hienoa on, että voimme näin korona-aikana tarjota Taimiteko-hankkeen kautta nuorille kesätöitä, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola kertoo.

Taimiteko on ilmastoteko ja työllistämisteko – paikallisille nuorille kesätöitä

Taimiteko-toiminnassa nuoret istuttavat Suomeen uusia hiilinieluja. Monille nuorista työkokemus on ensimmäinen: Taimiteossa työllistetään pääosin peruskoulunsa päättäviä eli yhdeksäsluokkalaisia nuoria, joista suurimmalle osalle taimien istuttaminen on ensimmäinen kesätyö.

Istutustöihin tulevia nuoria on jo rekrytoitu Ähtäriin. STTK:n taimien istutukset tekevät paikalliset nuoret. Ähtärin istutuksista vastaa Töysän 4H-yhdistys, joka toimii nuorten työnantajana. Nuorten palkkauksen lisäksi rahaa kuluu muassa muun maanhankintaan, taimien ostoon, maanmuokkaukseen, nuorten rekrytointeihin, työnohjaukseen ja markkinointiin.

Taimiteon istutusten avulla 4H ja STTK lujittavat nuorten luontosuhdetta ja lisäävät nuorten tietoutta metsien roolista ilmastonmuutoksessa. Nuoret saavat Taimiteossa tehdä konkreettisia ilmastotekoja ja oppivat metsänhoidosta.

Kesäkuussa 2021 Taimitekoja tehdään 15:ssä kohteessa, 12:n kunnan alueella eri puolilla Suomea.

Kesäkuussa 2021 Taimitekoja tehdään 15:ssä kohteessa, 12:n kunnan alueella eri puolilla Suomea. Työhön paikallisesti rekrytoidut sadat nuoret istuttavat yhteensä koko Suomessa reilut 190 000 kuusen- ja männyntaimea, mistä syntyy yli 95 hehtaaria uutta metsää. Mukana on ennätykselliset yli 50 kumppania.

Valtakunnallisen nuorisojärjestö 4H:n Taimiteko-toiminnassa työllistetään suomalaisia nuoria sekä lisätään Suomen metsien hiilinieluja istuttamalla kuusen- ja männyntaimia alueille, jotka eivät ole enää aktiivisen metsä- ja maatalouden tai turvetuotannon piirissä. Tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä, mikä tarkoittaa noin 20 miljoonaa puuta. Lue lisää: www.taimiteko.fi ja www.4h.fi.

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja noin 500 000 jäsentä. Otamme ilmastonmuutoksen vakavasti, sillä se on tulevaisuuden merkittävin suomalaiseen yhteiskuntaan, talouteen ja työelämään vaikuttava ilmiö. Seuraamme omaa hiilijalanjälkeämme ja pyrimme ratkaisuillamme pienentämään sitä. Lisätietoja: www.sttk.fi ja https://blogs.helsinki.fi/hiilifiksu/laskuri/

Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue