STTK: Työntekijöiden rooli ja osaamistarpeet tunnistettava osana ilmastotoimia

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili

Talouden ja teknisen kehityksen merkitys on viime vuosina korostunut ilmastonmuutoksen hillinnässä. Panostukset puhtaaseen energiaan, teollisuuteen ja infraan ovat merkittävässä kasvussa kaikkialla maailmassa. Dubaissa 30.11. käynnistyneen YK:n COP28-ilmastokokouksen yhtenä aiheena on fossiilisten polttoaineiden korvaaminen uusiutuvilla. Myös pohjoismaiset työntekijä- ja työnantajajärjestöt kokoontuvat ensimmäistä kertaa pohtimaan vihreän siirtymän mahdollisuuksia ja työntekijöiden asemaa murroksessa. Pohjoismaisen ministerineuvoston ja Islannin hallituksen järjestämä kolmikantakokous järjestetään tänään Reykjavikissa.     

─ Vihreä siirtymä on vahva talouskasvun ja investointien ajuri, talous taas vastaavasti ilmastopolitiikan kiihdyttäjä. Yritykset ovat ohittaneet poliitikot, kun haetaan ratkaisuja ilmastonmuutokseen ja energiamurrokseen. Vihreä kasvu on kiistatta suuri mahdollisuus myös Suomelle, Reykjavikin kokoukseen osallistuva STTK:n puheenjohtaja Antti Palola toteaa.

Globaalista osaajapulasta ovat varoittaneet muun muassa kansainvälinen energiajärjestö IEA ja OECD. Myös monet suomalaiset työnantajat kipuilevat osaavan työvoiman puutetta.

─ Ilmastoinnostuksessa muutoksen tosiasialliset toteuttajat unohtuvat. Investoinnit eivät muutu tuloksiksi ilman työntekijöitä, jotka käyttävät uutta teknologiaa ja tekevät ilmastonmuutosta hillitseviä ratkaisuja. Tähän ei ole meillä vielä havahduttu. Jos Suomi hakee tosissaan kasvua vihreästä siirtymästä, ei osaajapula saa muodostua kasvun esteeksi, Palola painottaa.

Oikeudenmukainen siirtymä osa EU:n COP28-tavoitteita

EU:n yhteisissä COP28-neuvottelutavoitteissa korostuu oikeudenmukaisen siirtymän varmistaminen osana ilmastokestävää murrosta. STTK:n asiantuntija Jaakko Haikonen edustaa palkansaajia Suomen neuvotteludelegaatiossa Dubain ilmastokokouksessa.     

─ Ketään ei jätetä -periaate on keskeisessä roolissa EU:n yhteisissä tavoitteissa. Tämä on erittäin tärkeä painotus niin kansallisen kuin globaalin oikeudenmukaisuuden näkökulmasta ja erityisesti, kun arvioimme vihreän siirtymän hyväksyttävyyttä kansalaisten keskuudessa. Työntekijät tarvitsevat uskoa tulevaisuuteen ja tunteen muutoksen turvallisuudesta, jotta he eivät käänny sitä vastaan, Haikonen korostaa.

─ Vihreä siirtymä vaikuttaa kaikkiin toimialoihin ja kaikkeen työhön. Jatkossa joudumme tarkastelemaan sen valossa esimerkiksi kulutuskäyttäytymistämme, hyödykkeiden ja raaka-aineiden elinkaarta sekä tuotanto- ja toimintatapoja.

Haikosen mielestä Suomen vihreän kasvun strategia ei vielä huomioi oikeudenmukaista siirtymää ja työntekijöiden osaamista riittävästi.

─ Suomella on valtava potentiaali, mutta meidän ei pitäisi tyytyä olemaan pelkän edullisen raaka-aineen, eli sähkön tuottajamaa. Lisäarvo syntyy osaamisesta. Sitä tarvitaan, jotta ilmastonmuutoksen hillintään tähtääville teknologisille ratkaisuille syntyisi aidot vientimarkkinat, Haikonen painottaa.  

Lisätietoja STTK:ssa:
Antti Palola, puheenjohtaja, puh. +358 40 509 6030.
Jaakko Haikonen, asiantuntija, ilmasto- ja energiapolitiikka, puh. +358 400 273 375.

Palkansaajien asema ja oikeudenmukainen vihreä siirtymä ovat aiheina kuluvalla viikolla Reykjavikissä kokoontuvassa pohjoismaisen ministerineuvoston tapaamisessa, johon myös Pohjoismaiden työmarkkinaosapuolet osallistuvat.
Energiamurros fossiilisista uusiutuviin sekä oikeudenmukainen siirtymä ovat keskeisiä neuvotteluteemoja myös YK:n COP28 -ilmastokokouksessa Dubaissa 30.11.-12.12.2023.

Ajankohtaista

10.5.2024

Lausunto kirkolliskokouksen ehdotuksesta hallituksen esitykseksi laiksi yhteistoiminnasta evankelis-luterilaisessa kirkossa ja siihen liittyviksi laeiksi

Lue
7.5.2024

Keskustelua Euroopan taloudesta ja työelämästä – Eurooppa-päivää vietettiin 7.5. Oodissa

Lue
7.5.2024

Usko pois – EU on suomalaisen palkansaajan ystävä

Lue
6.5.2024

SuPer: Kolme ehdokasta SuPerin uudeksi puheenjohtajaksi – valinta tapahtuu toukokuun liittokokouksessa

Lue
3.5.2024

Palkansaajan ostovoima kohenee hitaasti

Lue
2.5.2024

Ministeriön muistiot paljastivat verokeskustelun bluffin  

Lue
2.5.2024

Maksuton Kesäduunari-info on kesätyöntekijöiden tukena koko kesän

Lue
29.4.2024

Ranskassa senioreille oma työsopimus

Lue