Kaupunkiympäristön toimialan talousarvioesitys lautakuntien käsittelyyn

Tiedote

Kaupunkiympäristön toimialan ensi vuoden talousarvioesitystä käsitellään ensi viikolla kaupunkiympäristölautakunnassa 20.9. ja kaupunkitilalautakunnassa 21.9. kaupunki investoi muun muassa koulujen, päiväkotien, katujen ja puistojen suunnitteluun ja rakentamiseen yhteensä 132 miljoonalla eurolla.

Talousarvioesityksessä vuodelle 2023 toimialan tuloiksi on asetettu noin 286 miljoonaa euroa ja menoiksi noin 239 miljoonaa euroa. Toimintakatteeksi muodostuu näin 47 miljoonaa euroa. Lisäksi kaupunki investoi muun muassa koulujen, päiväkotien, katujen ja puistojen suunnitteluun ja rakentamiseen yhteensä 132 miljoonalla eurolla. Tuloja saadaan maanmyynneistä ja -vuokraamisesta ja sopimuskorvauksista. Yleinen talouden epävarmuus, rakentamiskustannusten nousu ja energian hinnan vaikutukset hankaloittavat ennustettavuutta.

Vantaan ratikan suunnittelu jatkuu. Vuoden 2023 aikana valtuuston päätettäväksi tuodaan esitys ratikan rakentamisesta. Vantaan ratikka sujuvoittaa poikittaista liikkumista pääkaupunkiseudulla ja mahdollistaa kaupungin kasvun. Valtion ja Helsingin seudun kuntien kesken tehty maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimus 2020–2031 määrittelee Vantaan vuotuiseksi asuntotuotantotavoitteeksi 2640 uutta asuntoa ja 239 146 uutta asumisen kerrosneliömetriä.

Vantaan tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä, mikä asettaa tavoitteita koko toimialalle. Vantaasta suunnitellaan uuden yleiskaavan mukaisesti, kestävää, tiivistyvää ja joukkoliikenteeseen yhä vahvemmin tukeutuvaa kaupunkia. Keskustoja ja pientaloalueita kehitetään. Kaupungin omassa rakentamisessa kiinnitetään huomiota rakentamisen päästöihin ja kaupungin toimitiloissa niiden energiankulutukseen.

Kouluja ja päiväkoteja 93 miljoonalla eurolla

Vuodelle 2023 toimitilojen uudisrakentamiseen on budjetoitu noin 47 miljoonaa euroa. Elmon uimahallin rakentaminen alkaa. Neljä uutta päiväkotia valmistuu: Kelokuusen, Korson, Latupuiston ja Patotien päiväkodit, ja Karhunkierroksen päiväkodin ja Mårtendahls bildingsrumin laajennuksen rakennustyöt alkavat. Samoin aloitetaan Kanniston koulun ja Vaskivuoren lukion laajennustyöt.  

Korjausrakennushankkeisiin on budjetoitu noin 45 miljoonaa euroa. Useita remontteja valmistuu: Veromäen koulu, Jokivarren koulu, Leppäkorven puukoulu, Mikkolan Lyyra -koulurakennus, Kaivokselan koulu ja Jokiniemen entisen lukiorakennuksen remontti. Päiväkoteja remontoidaan hoitopaikkojen väistötilojen järjestyessä seitsemässä kohteessa (Misteli, Pähkinäsärkijä, Päiväkumpu, Riihipelto, Seljapolku, Vallinoja, Ylästö). Lisäksi vanhan asuintalon muutostyöt Hakunilassa lisäoppimistiloiksi alkavat, samoin Kulomäen koulun, Kulttuuritehdas Vernissan, Mårtensdals skolan ja Vaskivuoren lukion laajennusten yhteydessä tehtävät korjaus- ja muutostyöt. Myyrmäen toimintakeskusta ja Vuorikummun hoivatiloja remontoidaan.

VTK Kiinteistöt Oy:n uudishankkeista valmistuu Jokiuoman päiväkoti ja korjaushankkeista Kansainvälisen koulun ja Monitoimitalo Lumon salin remontti ja Ylästön koulun pintakorjaustyöt. Vuokrahankkeina valmistuvat Ruusupuun päiväkoti, Hakunilan alueen päiväkotipaviljonki sekä Kytöpuiston, Ilolan sekä Viertolan koulujen korjaustöiden aikainen yhteinen väistötilapaviljonki. Vuoden lopulla Kivistöön ovat valmistumassa vuokrasopimuksen mukaiset tilat terveysasemalle sekä kirjasto- ja nuorisotilat uuteen palvelukeskukseen.

Katuja ja puistoja 39 miljoonalla eurolla

Vuonna 2023 uusia katuja rakennetaan muun muassa Aviapoliksen uudelle Annefredin asuinalueelle. Lisäksi rakennetaan Manttaalitietä, Myyrmäessä Vihertietä ja -kujaa ja saatetaan valmiiksi Luhtitien uusi katuosuus. Tikkurilassa Asematie uudistuu välillä Kielotie-Vehkapolku ja Carl Edelfeltin aukiota rakennetaan Vantaan kaupunginmuseon edustalle. Kivistössä tehdään uuden Puu-Kivistön asuinalueen katuja, Kivistön linja-autoterminaalia. Myös laajenevaan Keimolanmäkeen tehdään uusia katuja. Reunan ja Kiilan alueille rakennetaan vesihuoltoa. Vantaan ratikan suunnitteluun on ensi vuonna varattu 6 miljoonaa euroa.

Aviapolikseen tehdään myös uusia puistoalueita: Pytinojanpuistoa ja  Annefredin puistoa. Tikkurilassa peruskorjataan Heurekalle vievä silta. Metsopuistoa ja -puistikkoa uudistetaan Korsossa, ja Hakunilassa urheilupuiston uudistaminen jatkuu. Kuusijärven uudet pysäköintialueet valmistuvat. Elmon urheilupuiston ja uimahallin vaatiman alueen maanrakennustyöt jatkuvat. Valtion kanssa tehtävistä yhteishankkeista valmistuu Kehä III:n kunnostaminen Askiston kohdalla. Lisäksi kunnostetaan Lahdentien pyörätietä Kyytitien ja Sipoon välillä.

Lautakuntien käsittelyn jälkeen talousarvioesitys etenee kaupunginjohtajan esityksestä kaupunginvaltuustoon käsittelyyn.

Lautakuntien ensi viikon kokousten esityslistat ja kaupunkiympäristön toimialan talousarvioesitys kokonaisuudessaan osoitteessa: http://paatokset.vantaa.fi/

 

Avainsanat

PäätöksetTalousBudjettiKaupunki rakentaa