Parasta Lahdessa: Kaverit ja harrastukset

Kaverit, kaverit ja kaverit.

Yle Uutisluokka pohti arkisia ilonaiheitaan ja kysyi samaa muilta lahtelaisilta vitosluokkalaisilta.

Tulos on selvä: Parasta kotikaupungissa ovat ihmiset, ja arjessa iloiseksi tekevät ystävät, perhe ja kaverit.

Myös harrastukset ovat vitosluokkalaisille tärkeitä.

Skuuttaan ainakin kaksi tuntia päivässä.

Albert Mustonen

Pelaaminen on mieleistä monelle.

Samoin lemmikkien kanssa touhuaminen, ulkoilu ja taiteilu.

Vilma Kaasalaisen mielestä piirtämisessä on parasta, kun voi piirtää ihan mitä vaan.

Jalkapallo on kestosuosikki. Eelis Kuparinen haaveilee ammattiurheilijan urasta.

Futiksessa on parasta, kun sieltä saa kavereita.

Eelis Kuparinen

Lähes kaikki vastaajat pitävät Lahtea kaiken kaikkiaan kivana paikkana asua.

Kaupungin parhaiksi puoliksi mainittiin ihmisten ja harrastusmahdollisuuksien lisäksi muun muassa luonto ja rauhallisuus.

Lahdessa on vitosluokkalaisten mielestä hyvää myös kaupungin koko.

Kaverit ovat lähellä.

Tämä artikkeli on osa laajempaa Uutisluokka-kokonaisuutta. Tästä linkistä pääset katsomaan ja kuuntelemaan kaikki 18 Uutisluokka-juttua. Eri puolilla Suomea asuvat koululaiset kertovat, mihin asioihin he haluaisivat vaikuttaa.

Tekijät

Yle Uutiset, Kärpäsen koulun 5AB, Yle Uutisluokka, Oona Vahter ja Onni Virtanen, Kärpäsen koulun 5AB, Elina Rantalainen, Yle Lahti

Lähteet

Lahtelaisille vitosluokkalaisille opettajien kautta lähetetty avoin verkkokysely

Julkaistu 26.5.2021 6:30